Miten työuraeläke eroaa vanhuuseläkkeestä?

Eläkkeet Keva
Eläkkeet Keva

Työuraeläkkeen ennakkopäätöstä on voitu hakea Kevan sähköisen hakemispalvelun kautta elokuun alusta lähtien. Ennakkopäätös on voimassa 6 kuukautta.

- Työuraeläkkeen kysyntä on ollut hyvin vähäistä, kertoo eläkejohtaja Merja Paananen.

Työuraeläkkeelle voi jäädä täytettyään 63 vuotta ja se muuttuu vanhuuseläkkeeksi, kun henkilö täyttää alimman vanhuuseläkeiän. Vuonna 1955 syntyneet täyttävät 63 vuotta ensi vuonna ja heidän eläkelakien mukainen alin vanhuuseläkeikänsä on 63 vuotta 3 kuukautta. Tästä johtuen ensimmäiset työuraeläkkeet voivat alkaa 1.2.2018 ja ne ovat alkuun vain muutaman kuukauden mittaisia.

Uusi eläkevaihtoehto on myös sekoitettu vanhuuseläkkeeseen.

- Työuraeläke eroaa vanhuuseläkkeestä siinä, että edellytyksenä on 63 vuoden iän lisäksi lääketieteellinen työkyvyn heikentymä ja vähintään 38 vuoden työhistoria raskaassa ja kuluttavassa työssä. Työuraeläkkeelle on myös tarkoitus jäädä suoraan työstä tai ainakaan työsuhteen päättymisestä ei saa olla kulunut vuotta pidempää aikaa. Pitkään työelämästä poissaolleelle työuraeläke ei siis ole vaihtoehto, Paananen kertoo.

Työuraeläke on siis harkinnanvarainen, toisin kuin vanhuuseläke. Käytännössä vaativin asia tullee kuitenkin olemaan työhistorian laadun selvittäminen. Hakijalla tulee olla työhistoria tietynlaisessa rasittavassa ja kuluttavassa työssä. Työn rasittavuudelle ja kuluttavuudelle on asetettu yleiset vaatimuksensa laissa. Ammattinimikkeen perusteella arviointia ei voida tehdä, vaan hakijan ja työterveyshuollon tulisi yhdessä kuvata hakijan työtä, tehtäviä ja työolosuhteita riittävällä tarkkuudella. Työn kuvauksen tulisi tarvittaessa kattaa hakijan nykyisen työn lisäksi myös aiemmat työtehtävät. Myös työnantajan lausunto hakijan työn sisällöstä tarvitaan.

Alimman vanhuuseläkeiän vuosittaisen nousun myötä työuraeläke saattaa kiinnostaa enemmän, kun 63 vuoden iän ja vanhuuseläkeiän täyttämisen välinen aika pitenee. Vanhuuseläkeiän ollessa 65 vuotta voi työuraeläkkeelle jäädä 2 vuotta aikaisemmin muiden edellytysten täyttyessä.

Lue aiempi uutinen:
Työuraeläkkeen haku alkaa elokuussa

Lue lisää työuraeläkkeestä:
Työuraeläke

Lisätiedot:

Eläkejohtaja Merja Paananen, p. 040 822 0735 ja sähköposti merja.paananen[at]keva.fi