Pidämme huolta asiakkaistamme

Vastuulisuus asiakkaat.jpg

 

Huolehdimme julkisen alan työntekijöiden työeläketurvasta.

Varmistamme eläkkeelle jäävien katkeamattoman toimeentulon.

Tarjoamme työntekijöille tukea ja ratkaisuja työkyvyn heikentyessä.

Tuemme työnantajia ymmärtämään työkyvyttömyysriskiä ja pidentämään työuria.

Varmistamme palveluidemme saavutettavuuden ja otamme huomioon asiakkaiden monimuotoisuuden.

Vastaamme satojen tuhansien suomalaisten toimeentulosta

Kevan perustehtävä on julkiselta alalta eläkkeelle jäävien katkeamattoman toimeentulon turvaaminen. Tätä tavoitetta tukee ja täydentää hyvä asiakaskokemus.

Noin 70 prosenttia Kevan käsittelemistä eläkehakemuksista koskee vanhuuseläkettä. Niiden lisäksi käsittelemme osittaisen varhennetun vanhuuseläke-, työkyvyttömyyseläke-, perhe-eläke- ja ammatillisen kuntoutuksen hakemuksia. Hakemukset käsitellään Kevassa kaikissa eläkelajeissa nopeammin kuin yksityisellä sektorilla keskimäärin.

Kerromme asiakkaillemme, että vanhuuseläkkeelle ei tarvitse jäädä, kun eläkeikä täyttyy. Mitä pitempään työskentelee, sitä enemmän eläkettä kertyy - työtulot kasvattavat eläkettä 68-vuotiaaksi asti ja vuoden 1957 jälkeen syntyneillä 69-vuotiaaksi.

Tuemme työkykyjohtamista - tuloksena pienemmät kustannukset

Onnistuneen työkykyjohtamisen tuloksena työyhteisöjen hyvinvointi ja tuottavuus paranevat ja työkyvyttömyyskustannukset pienevät.

Rakennamme työnantaja-asiakkaiden kanssa yhteistyöverkostoja, joissa yhdessä kehitetään uusia palveluja sekä haemme pitkäkestoisia ja vaikuttavia ratkaisuja työkyvyn ylläpitämiseen ja työurien pidentämiseen.

Kevan palvelut sisältävät työkyvyn vahvistamiseen tähtäävien prosessien, rakenteiden, johtamisen ja toimintakulttuurin kehittämisen.

Hyödynnämme tutkittua tietoa palvelujen kehittämisessä. Kevalla on omaa tutkimustoimintaa, ja tutkimuksia tehdään myös kumppanuusyhteistyössä ja ostopalveluna. Lisäksi hyödynnämme muiden tuottamaa tietoa strategisesta työkykyjohtamisesta ja työkykytilanteesta julkisella alalla.

Katkeamattoman toimeentulon turvaaminen

Tavoitteemme on, että henkilöasiakkaan toimeentuloon ei synny katkosta hänen siirtyessään työstä vanhuus- tai muulle eläkkeelle. Tavoitteeseen päästään, kun asiakas jättää vanhuuseläkehakemuksen Kevaan noin kaksi kuukautta ennen vanhuuseläkkeelle siirtymistä.

Verkkopalvelut sujuvoittavat hakemusten käsittelyä: eläkepäätös tulee mahdollisimman nopeasti ja eläke ehtii ajoissa maksuun. Hakemus kannattaa tehdä Omat eläketietosi -verkkopalvelussa. Myös eläkkeiden maksamiseen liittyvät muutokset, esimerkiksi pankkiyhteyden tietomuutokset hoituvat palveluissa helposti ja turvallisesti.

Sähköisten hakemusten määrä pysyi suunnilleen samalla tasolla kuin vuonna 2022. Noin 84 prosenttia vanhuuseläkehakemuksista (84 prosenttia vuonna 2022) ja 94 % (95 % vuonna 2022) osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen eli oven hakemuksista tuli sähköisesti.

vastuullisuus2023_s15.jpg

 

 

Ammatillisen kuntoutuksen avulla työssä voi jatkaa pidempään 

Tilastomme mukaan ammatillisen kuntoutuksen asiakkaista lähes kahdeksalla kymmenestä kuntoutus onnistuu, ja asiakas on kuntoutuksen päätyttyä työmarkkinoiden käytettävissä.

Työurien jatkaminen on sekä henkilö- ja työnantaja-asiakkaiden että työeläkejärjestelmän kannalta parempi vaihtoehto kuin ennenaikainen eläkkeelle siirtyminen. 

  • Työntekijän näkökulmasta eläke on aina pienempi kuin palkka, ja jokainen työkuukausi kerryttää lisää eläkettä. 
  • Työnantajan ja työeläkejärjestelmän kannalta työkyvyttömyyden tai muun syyn takia ennen vanhuuseläkeikää eläkkeelle siirtynyt työntekijä aiheuttaa kustannuksia.

Ammatillista kuntoutusta voi saada henkilö, jolla on työkyvyttömyyseläkkeen uhka. Tavoitteena on, että ammatillisen kuntoutuksen kautta henkilö siirtyy terveyden kannalta sopivaan työhön mahdollistaen työuran jatkumisen mahdollisimman pitkään. 

Keinoja ovat työkokeilu, työhönvalmennus, koulutus ja elinkeinotuki. Lisäksi henkilö saa apua kuntoutussuunnitelman laatimiseen. Jos nämä keinot eivät riitä, työntekijä voi hakea työkyvyttömyyseläkkeelle, joka on viimeinen vaihtoehto. 

Ammatillisen kuntoutuksen aikana turvaamme henkilön toimeentulon sekä korvaa kuntoutuksesta aiheutuvia kustannuksia. Työeläkevakuuttaja ei korvaa lääkinnällistä kuntoutusta ammatillisena kuntoutuksena.

Ammatillinen kuntoutus on sekä lääkäreille ja muille terveydenhuollon ammattilaisille että suurelle yleisölle tuntemattomampi vaihtoehto kuin työkyvyttömyyseläke. Sen vuoksi koulutamme työterveyshuollon ammattilaisia sekä kerromme julkisen sektorin työnantajille kuntoutuksesta työkyvyttömyyseläkkeen vaihtoehtona.

vastuullisuus2023_s16.jpg

Käsittelyajat ratkaisevat palvelutason

Olemme asettaneet tavoitteet vanhuus-, ositetun varhennetun vanhuuseläkkeen-, perhe-eläke- ja työkyvyttömyyseläkehakemusten käsittelyajoille.

Painotamme työkyvyttömyys- ja muiden harkinnanvaraisten eläkkeiden käsittelyssä hakijoiden yhdenvertaisuutta ja ratkaisukäytännön vakautta. Valvomme ja kehitämme ratkaisukäytännön yhdenmukaisuutta etukäteisvalvonnalla.

Tavoitteemme on tulevaisuudessa tarjota henkilöasiakkaalle yhä enemmän tietoa siitä, miten ja missä vaiheessa hänen hakemuksensa käsittely etenee.

palvelutaso21-23.jpg

 

Henkilö- ja työnantaja-asiakkaiden asiakaskokemus 

Asiakaskokemus on hyvä, kun asiakas tuntee saavansa tarvitsemansa palvelut sujuvasti – ja juuri hänen tilanteensa ja tarpeensa mahdollisimman hyvin huomioiden. 

Työnantaja-asiakkaamme arvostavat Kevan kanssa tehtävää yhteistyötä sekä palveluista syntyvää kokonaishyötyä ja palveluiden vaikuttavuutta. 

Seuraamme ja mittaamme henkilö- ja työnantaja-asiakkaiden asiakaskokemusta. Mittareina käytämme asiakastyytyväisyysmittausten lisäksi eläkepäätöksiin ja eläkkeiden maksatukseen liittyviä laadunvalvontamittareita ja sähköisten palvelukanavien käyttäjämääriä. 

 

23henkiloasiakkaiden_tyytyvaisyys.jpg

23tyonantajien_tyytyvaisyys.jpg