Seminaarit ja messut
14.12.2023, verkkoseminaari
Työkykyjohtaminen ja työterveysyhteistyö julkisen alan työpaikoilla
Tervetuloa Työkykyjohtaminen ja työterveysyhteistyö julkisen alan työpaikoilla -verkkoseminaariin.
Kevan tutkimuksia, tilastokoosteita ja analyysejä julkisen alan henkilöstöstä ja eläkkeistä sekä teeman tapahtumat.
Tuotamme vuosittain runsaasti erilaisia tilastokoosteita ja analyysejä julkisen alan henkilöstöstä ja eläkkeistä – tutustu ja perehdy tietoihin tässä osassa. Osa raporteista on pdf-tiedostoissa ja osa näytetään Power BI -sovelluksessa, jossa on mahdollista suodattaa tietoa dynaamisesti.
Kysyttävää Kevan tilastoista tai ennusteista? Ota yhteyttä tilastot[at]keva.fi.
Eläköitymisennuste-raportin taulukoissa ja kuvioissa esitellään tällä hetkellä vakuutettuna olevan henkilöstön eläköityminen kunta-alalla, hyvinvointialueilla, valtion ja kirkon alalla. Raportissa on esitetty arviot eläkkeelle siirtyvistä lukumäärien lisäksi osuuksina nykyisestä henkilöstöstä.
Uutinen: Hyvinvointialueiden työntekijöistä joka kolmas eläköitymässä
Ennusteraportti:
Eläköitymisennuste-raportin taulukoissa ja kuvioissa on kerrottu tällä hetkellä vakuutettuna olevan henkilöstön eläköityminen - eläköitymisennuste laskettu ensimmäistä kertaa myös kirkon työntekijöille. Eläköityminen on esitetty prosenttiosuuksina tämänhetkisestä henkilöstöstä.
Uutinen: Näin julkinen ala eläköityy
Ennusteraportti: Avaa alla oleva PowerBi-raportti koko näytölle klikkaamalla sitä.
Eläköitymisennuste-raportin taulukoissa ja kuvioissa on kerrottu tällä hetkellä vakuutettuna olevan henkilöstön eläköityminen. Eläköityminen on esitetty prosenttiosuuksina tämänhetkisestä henkilöstöstä.
Raporttiin on koottu keskeiset tilastot eläkkeelle siirtyneistä ja eläkkeelle siirtymisen trendeistä julkisella alalla vuosina 2017–2022.
Eläkkeelle siirtyneitä voi tarkastella mm. ammatin, sukupuolen ja ikäryhmän mukaan. Kunta-ala, valtio ja evankelis-luterilainen kirkko on eroteltu raportilla, mikä mahdollistaa myös eläkejärjestelmien vertailun.
Raporttiin on koottu keskeiset tilastot työeläkevakuutetuista kunkin vuoden lopussa. Vakuutettuja voi tarkastella mm. ammatin, sukupuolen ja ikäryhmän mukaan. Kunta-ala, valtio ja evankelis-luterilainen kirkko on eroteltu raportilla, mikä mahdollistaa myös eläkejärjestelmien vertailun.
Vuonna 2021 julkisen alan työntekijöistä työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyi noin 5 400 henkilöä. Työkyvyttömyyseläkkeiden kokonaismäärä pysyi edellisvuoden tasolla - eläkelajeittain lukumäärissä tapahtui kuitenkin muutoksia. Täydelle työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneitä oli viime vuonna lähes 10 % vähemmän kuin edellisvuonna. Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneiden keski-iän nousu jatkui. Tuki- ja liikuntaelinperusteisten eläkkeiden määrä on laskenut tasaisesti viimeisen viiden vuoden aikana.
Vuonna 2020 julkisen alan työntekijöistä työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyi noin 5 500 henkilöä. Mielenterveyssyyt sekä tuki- ja liikuntaelinsairaudet ovat yleisimmät työkyvyttömyyseläkkeelle jäämisen perusteet valtion, kuntien ja kirkon työntekijöillä. Mielenterveysperusteisten työkyvyttömyyseläkkeiden määrä on ollut viime vuosina kasvussa, mutta nyt mielenterveyssyistä alkaneiden eläkkeiden määrän kasvu on taittunut.
Kevassa on kehitetty entistä monipuolisempia työkaluja julkisen alan työntekijöiden työkyvyttömyyden ennustamiseen. Uuden ennustemallin avulla julkisen alan työnantajien on mahdollista tarkastella aiempaa tarkemmin työkyvyttömyyseläkeriskiä eri työntekijäryhmissä, vertailla ryhmiä riskiin vaikuttavien tekijöiden avulla sekä arvioida kustannusvaikutuksia.
Uutinen: Työkyvyttömyyttä ennustetaan julkisella sektorilla nyt aiempaa tarkemmin
Pääset tutustumaan työkyvyttömyysriskin ennustemallin tuottamiin tuloksiin alta.
Osittainen varhennettu vanhuuseläke (OVE) tuli mahdolliseksi vuoden 2017 alusta. Uusi eläkelaji kiinnosti monia sekä yksityisellä että julkisella sektorilla. Aiheesta tehty selvitys kuvaa kunta-alan ja valtion OVE:n aloittaneita ja eläkkeensaajia vuosina 2017–2020 koko työeläkejärjestelmää kuvaavan rekisteriaineiston perusteella.
Tilastoanalyytikko Janne Salonen käsittelee alustavia tietoja vuoden 2022 lopulla nähdystä hakemusten selvästä noususta kirjoituksessaan Kevan blogissa.
Tutkimusraportti: Osittainen varhennettu vanhuuseläke julkisella sektorilla vuosina 2017‒2020 (pdf)
Uutinen: Osittainen vanhuuseläke on yhä suositumpi julkisella sektorilla
Blogikirjoitus | Janne Salonen: Osittainen varhennettu vanhuuseläke julkisella sektorilla
Työssä ja eläkkeellä julkisella sektorilla -tutkimuksessa selvitettiin työnteon ja eläkkeen limittymistä valtiolla, kunta-alalla sekä kirkon ja Kelan palveluksessa.
Tutkimusraportissa tarkastellaan, kuinka yleistä työn ja eläkkeen limittyminen on julkisella sektorin eläkejärjestelmissä ja minkälaisia taustoja henkilöillä on. Tarkastelussa ovat työkyvyttömyyseläkkeet ja vanhuuseläke.
Tutkimus kattaa vuodet 2011–2020 tuottaen tietoa sekä muutostrendeistä että ajantasaisen kuvan viimeaikaisesta tilanteesta.
Tutkimusraportti: Työssä ja eläkkeellä julkisella sektorilla vuosina 2011 - 2020 (pdf)
Uutinen: Kunta-alan yleisimmissä ammateissa joka neljäs työskentelee vanhuuseläkkeen rinnalla
Blogikirjoitus, Janne Salonen: Työ vanhuuseläkkeen rinnalla on yleistymässä, mutta riittääkö se?
Raporttiin on koostettu tietoja hyvinvointialueille siirtyvistä ja kunnissa jatkavasta henkilöstöstä. Raportissa käydään läpi työkykyjohtamisen tueksi tuotettuja tietoja Kevan kunta-alan vakuutetuista, eläköitymisennusteesta, eläkkeelle siirtyneistä, työkyvyttömyyden perusteista sekä kuvataan työvoiman tarveanalyysiä.
Avaa raportti koko näytölle klikkaamalla sitä.
Julkiselta alalta siirtyi työkyvyttömyyseläkkeille viime vuonna yhteensä 5 800 työntekijää. Eniten työkyvyttömyyseläkkeelle jäätiin tuki- ja liikuntaelinsairauksien sekä mielenterveyssyiden vuoksi: kumpikin ryhmä kattoi noin kolmanneksen kaikista alkaneista työkyvyttömyyseläkkeistä.
Palomiesten tuki- ja liikuntaelinsairaudet tilastoina.pdf (880 kb)
Tutkimuksemme tuottavat monipuolista ja luotettavaa tietoa julkisen sektorin muutoksesta, työhyvinvoinnista ja sen johtamisesta sekä työkyvyn ylläpitämisestä.
Tietoa voivat hyödyntää kaikki työhyvinvoinnista ja sen kehittämisestä kiinnostuneet: työntekijät, esihenkilöt, asiantuntijat ja poliittiset päättäjät.
Kysyttävää Kevan tutkimuksista? Ota yhteyttä Tutkimus[at]keva.fi.
Kevan julkisen alan työhyvinvointia vuonna 2022 selvittäneestä tutkimuksesta käy ilmi, että samalla kun valtaosa julkisen alan työntekijöistä kokee fyysisen työkykynsä hyväksi tai erinomaiseksi, henkiset voimavarat heikkenevät edelleen monella alalla.
Julkisen alan työhyvinvointi -tutkimus perustuu iän ja sukupuolen mukaan edustavaan otokseen kunta-alan, hyvinvointialueiden, valtion virastojen ja kirkon alan eri ammattialojen työntekijöitä.
Tutkimukseen haastateltiin puhelimitse 3657 palkansaajaa vuoden 2022 elo- ja marraskuun välisenä aikana. Pieni osa vastauksista kerättiin sähköisellä kyselyllä. Haastattelut toteutti markkinatutkimusyritys, joka noudatti toiminnassaan markkinointi- ja yhteiskuntatutkimuksen kansainvälisiä perussääntöjä.
Kevan tutkimusjohtaja Laura Pekkarinen kertoo tutkimuksen keskeisistä tuloksista alla olevilla videoilla.
Seuraamme, miten erilaisissa julkisen alan organisaatioissa tuetaan henkilöstön työkykyä ja työuria johtamisen keinoin. Kartoitamme myös työterveyshuollon järjestämistä, toimintaa ja yhteistyötä työurien tukemisessa.
Kunta-, valtion ja kirkon organisaatioissa henkilöstön työkykyyn ja työhyvinvointiin liittyvää tietoa kerätään laajasti johtamisen tueksi. Myös henkilöstön osaamistarpeita muutoksessa ennakoidaan aiempaa useammin. Kerättyä tietoa ei kuitenkaan aina osata muuttaa tavoitteelliseksi toiminnaksi.
Toisaalta organisaatioilla on hyviä toimintatapoja työurien tukemiseksi. Esimerkiksi työkyvyn varhainen tuki on käytössä yli 90 prosentilla organisaatioita. Tehostettu tuki työkyvyn heiketessä ja paluun tuki pitkän poissaolon jälkeen ovat käytössä aiempaa yhteneväisemmin.
Kevan valtakunnallinen ”Työkykyjohtaminen ja työterveysyhteistyö julkisen alan organisaatioissa” -tutkimus on käynnistynyt keväällä 2023. Tutkimustulokset julkaistaan loppuvuoden 2023 aikana. Työkykyjohtaminen ja työterveysyhteistyö 2023 -tutkimus käynnistyy maaliskuussa
Julkisen alan työpaikoilla on otettu selviä edistysaskeleita työkyvyn johtamisessa viimeisen kymmenen vuoden aikana ja strateginen ote johtamisessa on kehittynyt. Tiedolla johtaminen ja suunnitelmallinen toiminta jäävät usein kuitenkin puolitiehen.
Tutkimuksessa selvitettiin, miten henkilöstön työkykyä tuetaan yhteistyössä työterveyshuollon kanssa julkisen alan työpaikoilla. Tutkimus tuottaa vertailutietoa siitä, millä tasolla eri organisaatiossa ollaan työkyvyn johtamisessa sekä seurantatietoa siitä, miten työkyvyn johtaminen ja työterveysyhteistyö on kehittynyt vuosien 2015 ja 2018 tutkimustuloksiin nähden.
Tutkimusaineistot kerättiin kesä–lokakuussa 2021. Organisaatioiden henkilöstöasioista vastaaville lähetettyyn sähköiseen kyselyyn vastasi 330 henkilöä, ja vastausprosentti oli 31. Työterveyshuollon palveluntuottajien aineisto kerättiin puhelinhaastatteluilla, joihin vastasi 101 kunta-alan, valtion tai kirkon organisaatioiden työterveyshuollosta vastaavaa lääkäriä, työterveyshoitajaa tai asiakkuuspäällikköä.
Tutkimus on toteutettu myös vuosina 2018 ja 2015.
Olemme tutkineet ammatillisen kuntoutuksen käyttöä julkisella alalla ja sen onnistumista työssäkäynnin näkökulmasta sekä selvittäneet kyselyin korvaavan työn käyttöä organisaatiossa ja työkykykoordinaattorien toimintaa kunta-alalla.
Ammatilliseen kuntoutukseen osallistuneista selvästi useampi on työssä kuntoutusjakson jälkeen kuin niistä, joilla kuntoutus on jäänyt toteutumatta. Onnistunut kuntoutus edellyttää kuntoutujalta motivaatiota, esimieheltä tukea ja työterveyshuollolta aloitteellisuutta sekä toimijoiden tiivistä yhteistyötä.
Tutkimus muodostuu rekisteriselvityksestä ja kyselytutkimuksesta.
Rekisteriselvityksessä oli mukana vuosina 2013-2015 myönteisen kuntoutusoikeuspäätöksen saaneet, joiden kuntoutusjakso oli päättynyt vuoden 2015 loppuun mennessä tai kuntoutusoikeus oli tänä aikana vanhentunut (n = 4250). Tutkittavat henkilöt on poimittu Kevan kuntoutusrekisteristä, ja kuntoutustietoja on täydennetty Eläketurvakeskuksen eläke- ja ansaintarekisterin tiedoilla alkaneista eläkejaksoista, vuosiansioista ja päivärahoista sekä Kevan palvelussuhderekisterin ammattitiedoilla.
Kyselytutkimusta varten poimittiin Kevan kuntoutusrekisteristä kaikki vuonna 2018 kuntoutuksen päättäneet henkilöt, joiden kuntoutusoikeuden saamisesta oli kulunut enintään vuosi. Kyselyyn vastasi 1169 henkilöä (vastausprosentti 51), jotka olivat käyttäneet kuntoutusoikeutensa eli olivat osallistuneet kuntoutustoimenpiteisiin sekä 515 henkilöä (vastausprosentti 40), jotka eivät olleet käyttäneet kuntoutusoikeuttaan.
Korvaavan työn tekeminen sairauspoissaolon sijaan on yleistymässä kunta-alalla. Käytäntöä pidetään hyödyllisenä, mutta sen käyttöönottoon liittyy haasteita. Korvaavalla työllä tarkoitetaan sitä, että työntekijä voi tehdä väliaikaisesti muita töitä, jos kaikkien omien töiden hoitaminen ei onnistu sairauden tai tapaturman vuoksi.
Kevan vuonna 2017 tekemä tutkimus, jossa selvitimme kuinka laajasti korvaavaa työtä käytetään ja miten toimintatapa suunnitellaan kuntaorganisaatioissa yhteistyössä. Lisäksi käydään läpi näkemyksiä korvaavan työn ongelmakohdista ja hyödyistä. Tutkimuksen vastaukset kerättiin sähköisellä kyselyllä, joka lähetettiin keväällä 2017 keskisuurten ja suurten kuntaorganisaatioiden henkilöstöasioista vastaaville. Kyselyyn vastasi 151 henkilöstöasioista vastaavaa ja vastausprosentti oli 50.
Työkykykoordinaattorit auttavat esimiehiä, henkilöstöhallintoa ja työntekijöitä työssä jatkamista ja työkykyä tukevassa toiminnassa. Työkykykoordinaattoreita huolestuttaa, miten sote- ja maakuntauudistus vaikuttaa työhyvinvointiin, osatyökykyisten eläköitymishalukkuuteen ja oman työn jatkuvuuteen kunta-alalla.
Työkykykoordinaattoreiden yhteystiedot kerättiin keväällä 2017 sähköisellä kyselyllä, jonka Keva lähetti keskisuurten ja suurten kuntaorganisaatioiden henkilöstöasioista vastaaville. Kyselyyn vastasi 151 henkilöä. Varsinaiseen kyselyyn vastasi 48 päätoimisesti työskentelevää työkykykoordinaattoria. Kyselyssä kartoitettiin työkykykoordinaattorin tehtävänkuvaa, osaamista, työn onnistumisen edellytyksiä ja haasteita.
Seuraamme julkisen alan työkyvyttömyyden kustannuksia Avaintiedot-palvelussa. Uusimmat tiedot julkaistaan Kevatutkii-verkkoalustalla.
Seuraamme kuntajohtajien työn ja työhyvinvoinnin erityispiirteitä sekä niissä tapahtuvia muutoksia. Keva, Kuntaliitto ja Suomen Kuntajohtajat ry toteuttivat kesäkuussa 2022 uusimman tutkimuksen.
Tutkimus osoittaa, että valtaosa (yli 90 %) kyselyyn vastanneista kuntajohtajista kokee itsensä vahvaksi ja tarmokkaaksi työssään vähintään kerran viikossa, on innostunut työstään ja tuntee tyydytystä syventyessään työhönsä.
Lähes neljä viidestä kuntajohtajasta arvioi oman työkykynsä olevan melko tai erittäin hyvä. Silti moni kokee työssään stressiä. Stressiä voi aiheuttaa laaja työkenttä, sillä lähes yhdeksän kymmenestä vastanneesta kokee työssään tekemättömien töiden painetta, ja 71 % kokee laiminlyövänsä kotiasioita viikoittain.
Kuntajohtajien työhyvinvointiin liittyvät haasteet vaikuttavat kasautuvan, sillä stressi, koettu epäluottamus, huono päätöksentekoilmapiiri ja koettu häirintä tai uhkailu ovat tutkimuksen mukaan yhteydessä toisiinsa.
Lisäksi ajankohtaiset asiat kuormittavat kuntajohtajia. Etenkin työvoiman saatavuushaasteet kunnissa vaikuttavat ajankohtaisista asioista kielteisimmin kuntajohtajien työhyvinvointiin.
Kuntajohtajien työhyvinvointia on tutkittu aikaisemmin vuosina 2020, 2018, 2013, 2011 ja 2009.
Tilastoselvityksessä seurattiin mm. miten vuosina 2010-2013 uuden kuntoutustukijakson eli määräaikaisen työkyvyttömyyseläkkeen päättäneet osallistuivat sen jälkeen työelämään. Tavoitteena oli tunnistaa tekijöitä, jotka liittyvät työelämään palaamiseen ja toisaalta pysyvälle työkyvyttömyyseläkkeelle päätymiseen.
Uutinen: Määräaikaiselta työkyvyttömyyseläkkeeltä työhön palataan nopeasti
Tutkimusraportti: Kuntoutustuen käyttö julkisella alalla (pdf)
Alkoholin käyttöhäiriön diagnoosin saaneet henkilöt palaavat harvoin kuntoutustuelta työelämään ja heidän kuolleisuutensa on suuri. Työelämässä oleville alkoholin ongelmakäyttäjille pitäisi tarjota nykyistä varhaisemmin ja tehokkaammin hoitoa.
Uutinen: Alkoholin käyttöhäiriön diagnoosin saaneet palaavat harvoin kuntoutustuelta työelämään
Tutkimme vuonna 2015 työkyvyttömyyseläkkeeseen hylkäävän päätöksen saaneiden tilannetta. Selvitimme heidän kokemuksiaan eläkkeenhakuprosessista, tuesta ja elämänlaadusta.
Työkyvyttömyyseläkkeen hylkäävät päätökset julkisella sektorilla, pdf (500 kb)
Uutinen: Hylkäävän eläkepäätöksen saaneet kaipaavat tukea
Kevatutkii.fi-sivustolla haet ja vertailet eri vuosien tutkimustuloksia. Voit tarkastella tietoa mm. vertailemalla julkisen alan työntekijöiden kokemuksia työoloista:
Kevan teettämien kuntapäättäjäbarometri-tutkimusten tavoitteena on kartoittaa kuntapäättäjien ja virkamiesjohdon näkemyksiä kunta-alan palvelutuotannon muutoksista ja ulkoistuksista sekä kartoittaa kuntapäättäjien käsityksiä kuntansa tulevaisuuden näkymistä hyvinvointialueuudistuksen jälkeen. Tuloksia tarkastellaan niin valtakunnallisesti kuin maakuntatasolla.
Kevan eläkealan ajankohtaistutkimuksissa aiheina ovat olleet mm. eläkeläisten kiinnostus palkkatyötä kohtaan sekä siutautuminen Kevan palveluihin mm. Omat eläketietosi -verkkopalvelun käyttö. Ajankohtaistutkimus toteutetaan gallup -menetelmällä ja otanta on laaja, 4000 vastaajaa. Tutkimusten tulokset raportoidaan maakunnittain.
Keva on lisäksi myös selvittänyt vuosina 2021 ja 2023 kunta-alan työvoiman määrää nyt ja tulevaisuudessa yleisimmillä ammattialoilla tilastoanalyysimenetelmällä.
Lisätiedot: Johtava asiantuntija Ismo Kainulainen p. 050 517 3594
Tutkimusten julkistukset ja tilaisuudet - ilmoittaudu mukaan!