Turvaamme eläkkeiden rahoituksen tuleville sukupolville
Tehtävämme on varmistaa Kevan jäsenyhteisöjen eläkejärjestelmän rahoituksen riittävyys myös tuleville sukupolville.
Pyrimme vakaaseen maksutasoon.
Rahoituksen kestävyys vaatii sijoitustoiminnan reaalituottoja, joiden tavoittelu edellyttää sijoitusriskin kantamista.
Sijoituskohteiden ympäristöön, yhteiskuntavastuuseen ja hyvään hallintotapaan liittyvät ESG-kriteerit luovat kehikon pitkän tähtäimen riskien ja mahdollisuuksien tarkastelulle.
Sijoitustoimintamme nojaa hallituksen hyväksymiin periaatetason dokumentteihin, joita ovat Sijoittamisen periaatteet ja Vastuullisen sijoittamisen periaatteet.
Kevan perustehtävä
Kevan on lain perusteella hoidettava rahoitukseen liittyvää tehtäväänsä eläke-edut turvaavalla tavalla.
Kevan strategian lähtökohtana on vakaa maksutaso, joka turvaa eläke-edut ylisukupolvisesti.
Nykytiedon valossa Kevan eläkkeiden rahoitus on pitkällä aikavälillä kestävä nykyisellä maksutasolla, eikä lähitulevaisuudessa ole maksunkorotuspainetta.
Kevan valtuutetut päättävät vuosittain Kevan jäsenyhteisöjen maksuista Kevan hallituksen esityksestä. Valtiovarainministeriö vahvistaa maksun tasausmaksuosan ja sen myötä kokonaismaksutason.
Uutinen eläkemaksuista vuodelle 2024
Sijoitustuottoa lisää riskiä kasvattamalla
Kevan jäsenyhteisöjen eläkejärjestelmässä eläkemeno ylitti maksutulon vuonna 2017. Siitä lähtien osa eläkemenosta on rahoitettu sijoitusten tuotoilla. Rahoituksen kestävyys edellyttää siten sijoitustoiminnan reaalituottoja, joiden tavoittelu edellyttää sijoitusriskin kantamista.
Tulevaisuudessa sijoitustuottojen merkitys rahoituksessa kasvaa, kun eläkemeno kasvaa 2060-luvulle asti maksutuloa nopeammin. Kuitenkin jatkossakin eläkemaksut pysyvät kunkin vuoden eläkkeiden rahoituksen suurimpana lähteenä.
Kevan hallitus päätti kesällä 2023 nostaa sijoitussalkun riskitasoa.
Uutinen: Kevan sijoitussalkun riskitasoa nostetaan
Päätöksellä tavoitellaan korkeampaa pitkän aikavälin tuottoa, jolla osaltaan varmistetaan tulevien eläkkeiden rahoitusta. Samalla sijoitusten tuotto vaihtelee aiempaa enemmän lyhyellä aikavälillä.
Lue lisää Kevan sijoitustoiminnasta