Blogin kirjoittajat

Kirjoitan työkykyyn ja sen johtamiseen liittyvistä asioista.
Kaikki kirjoitukset
Kirjoitan työhyvinvoinnista ja muutoksessa elämisestä.
Kaikki kirjoitukset
Toimin digitaaliset palvelut -tiimissä. Minua kiinnostavat erityisesti työelämän jatkuva muutos ja se, miten jokainen voi kehittämällä osaamistaan ja haastamalla itseään pysyä muutoksessa mukana.
Kaikki kirjoitukset
Kirjoittaja työskenteli Kevan työnantaja-toiminnossa kesätyöntekijänä

Intohimona coaching ja viestinnän strateginen johtaminen. Vastaan myös Kevan brändistä ja vastuullisuudesta.
Kaikki kirjoitukset
Kirjoitan työelämän muutosten vaikutuksista organisaatioiden kehitykseen, osaamisen johtamiseen ja työkyvyn tukemiseen.
Kaikki kirjoitukset
Innostun asiakaslähtöisestä kehittämisestä ja työkavereiden voimaannuttamisesta.
Kaikki kirjoitukset
Kirjoitan asiakastyöstä, sen tuomista havainnoista ja eri teemoista asiakastyön ympärillä.
Kaikki kirjoitukset
Uskon työn ja elämän kehittämiseen dialogilla.
Kaikki kirjoitukset
Kirjoittaja toimi Kevan toimitusjohtajana vuodesta 2016 vuoden 2021 lokakuun loppuun.

Kirjoitan eläkkeistä ja asioista niiden ympärillä.
Kaikki kirjoitukset
Kirjoittaja toimi Kevassa työnantaja-asiakkuus- ja työkykyjohtajana

Kirjoitan sijoittamisen vastuullisuudesta, pitkän tähtäimen sijoittamisesta sekä havainnoista näiden teemojen ympärillä.
Kaikki kirjoitukset
Kirjoitan erilaisista aiheista asiakaskokemuksen ja asiakasymmärryksen ympäriltä.
Kaikki kirjoitukset
Kirjoitan työkyvystä ja työkyvyttömyydestä, eläketurvasta ja työurien jatkamisesta.
Kaikki kirjoitukset
Kirjoitan julkisen alan työntekijöiden työoloista ja hyvinvoinnista, usein muutos silmällä pitäen.
Kaikki kirjoitukset
Kirjoitan sujuvan työn tukemisesta, työhön paluusta ja työssä jatkamisesta.
Kaikki kirjoitukset
Kirjoittaja toimi projektitutkijana Kevan Kestävää työelämää -hankkeessa.

Kirjoitan työurien tukemisesta ja niiden mahdollisuuksista kuntoutuksen näkökulmasta.
Kaikki kirjoitukset
Kirjoitan työurien tukemisesta ja johtamisesta.
Kaikki kirjoitukset
Rakkaudesta digitaaliseen oppimiseen ja työhyvinvointiin.
Kaikki kirjoitukset
Kirjoitan eläkkeisiin, työhön ja työkykyyn liittyvistä ilmiöistä rekisteritiedon valossa ja tulkitsen tutkimuksista kiinnostavat asiat.

Pitkäjänteinen sijoittaminen on minulle sydämen asia. Kirjoitan sen eri ilmentymistä työssäni.
Kaikki kirjoitukset
Kirjoitan työstä ja hyvinvoinnista tavoitellen sujuvaa työn arkea.
Kaikki kirjoitukset
Kirjoitan asiakaspalvelusta ja kaikesta mitä siihen laajalti ottaen liittyy.
Kaikki kirjoitukset
Eläkeasioista kirjoittava lakitiimin humanisti.
Kaikki kirjoitukset
Kirjoittaja toimi projektipäällikkönä Kevan Kestävää työelämää -hankkessa.

Toimin Kevan eläkepalveluyksikössä, EU-eläkeasioita hoitavassa tiimissä.
Kaikki kirjoituksetUusimmat kirjoitukset
-
Blogi 21.8.2025
Klikkaa tästä otsikkoa ja katso, miten pääset aikaisin isojen rahojen eläkkeelle!
Katriina Valve Erityisasiantuntija, Juridiset palvelut
-
Blogi 19.8.2025
Tekoäly ei korvaa ajattelua
Lauri Kitunen Kehittämispäällikkö
-
Blogi 12.8.2025
Älä hukkaa aarteita
Minna Issakainen Asiakaspäällikkö
-
Blogi 25.6.2025
Henkilön puolesta asiointi – digiajan arkea ja vastuuta
Jesse Vinnari Ratkaisupäällikkö
#kevanblogi
Ajankohtaisia teemoja ja uusia näkökulmia eläkkeistä, johtamisesta ja työelämästä. Mitä tapahtuu julkisella alalla? Miten toimia työelämän myllerryksessä?
Tilaa uusimmat blogitekstit sähköpostiisi
Saat uudet blogikirjoitukset suoraan sähköpostiisi. Tilattuasi saat ensin sähköpostiisi vahvistusviestin, jossa tilaus tulee hyväksyä. Joskus vahvistusviesti voi mennä roskaposti-kansioon, tarkistathan myös sen.
Tilaus lähetetty!
Kiitos tilauksesta. Lähetimme vahvistuspyynnön sähköpostiisi. Vahvista tilaus klikkaamalla sähköpostissa olevaa linkkiä.
Olet jo tilannut!
Näyttää siltä että olet jo tilaaja, joten emme lisänneet sähköpostiosoitteesi toiseen kertaan ettei sinulle tule turhia sähköpostikopioita.
Tilaus epäonnistui!
Oho, järjestelmässä tapahtui näköjään virhe, emmekä saaneet lisättyä osoitteesi tilaajalistaan. Kokeile vaikka uudestaan ja jos ei auta niin ota yhteyttä asiakaspalveluumme niin voimme tarkistaa missä vika.