Anu Vuorensola ehti tehdä töitä 52 vuotta ennen vanhuuseläkkeelle jäämistä. Hän työskenteli mm. kosmetologina, talonmiehenä, perhepäivähoitajana ja lähihoitajana - kaikkia näitä ammatteja yhdisti ihmisläheisyys. Eläkkeelle jääminen tuntui Anusta aluksi hirveältä, sillä hänen oli vaikeaa olla tekemättä yhtään mitään. Kotona oleminen piti oikein ohjelmoida.
Anu Vuorensola jäi vanhuuseläkkeelle vähän yli 68-vuotiaana kesäkuun alussa 2021. Hän ehti tehdä töitä 52 vuotta.
- Aloitin 16-vuotiaana työn teon. Olen alun perin Naantalista kotoisin ja tein kaikenlaisia kesätöitä jo nuorena. Opiskelin SKY-kosmetologiksi Turussa ja pääsin töihin pieneen parfymeria-kemikalioon. Se oli ihana vanhan ajan paikka, jossa oli antiikkihuonekalut ja tuoksuille tarinat. Liikkeen taakse omistaja remontoi pienen hoitolan, jossa tein hoitoja myyjän työn lisäksi. Tässä työssä jouduin myös opettelemaan hyvin ruotsin kielen, josta on ollut myöhemmin hyötyä. Olin kosmetologina vähän yli 10 vuotta.
Anu meni naimisiin ja kun lapsia alkoi tulla, piti miettiä mitä töitä voisi seuraavaksi tehdä. Äitiyslomat olivat siihen aikaan lyhyitä, eikä Anu halunnut laittaa lapsia päivähoitoon.
- Kun toinen poikani oli pieni, mieheni sai työpaikan Helsingistä. Olin käynyt lastenhoitajakoulun Turussa, joten ilmoitin Helsingin kaupungille, että voisin ryhtyä perhepäivähoitajaksi. Ajattelin, että samalla hoidan omieni lisäksi kolme muuta poikaa. Näin sain paikan perhepäivähoitajana. Nuorin pojista oli aloittaessaan 6 kk ja vanhin 4-vuotias. Pidin heitä hoidossa siihen asti, kunnes viimeinenkin lähti kouluun.
Anu asui perheineen taloyhtiössä, jossa oli talonmies. Kun talonmies muutti muualle, hän ehdotti, että Anu voisi jatkaa hänen hommiaan.
- Niin sitten ryhdyin talonmieheksi. Kolalla vedin lumet kolmen talon alueelta, pesin raput ja siivosin. Pidin myös kuria lapsille. Yksikin poika tuli myöhemmin kolmikymppisenä minulle kertomaan, että olin ollut hyvä talonmies, vaikka olin häntä joutunut monta kertaa komentamaan, Anu nauraa.
- Uranvaihtoni ovat useimmiten menneet niin, että olen ensin miettinyt, miten lapset tulee hoidettua siinä samalla. Talonmiehen hommassa olin kotona aina kun lapset tulivat koulusta kotiin.
Itäkeskus aukaisi ovensa 80-luvun puolivälissä ja sinne avattiin Kaunis nainen -myymälä. Anu siirtyi myymälään töihin ja jatkoi, kunnes liikkeet lopettivat ja siirtyivät franchising-yrittäjyyteen.
Helsingin kaupungille töihin
Seuraavaa työpaikkaa miettiessään Anu päätti, että ei halua tehdä koko ikäänsä iltoja ja viikonloppuja töitä.
- Kirjoitin sitten Helsingin kaupungille ja kysyin, olisiko minulle töitä. Menin Vuosaaren terveyskeskukseen haastatteluun ja jo vähän ajan kuluttua aloitin bussiemäntänä. Vuosaaressa kulki päiväaikaan pikkubussi, jonka kyydillä vanhukset pääsivät helposti asioimaan. Autoin vanhuksia liikkumaan ja neuvoin myös palveluiden käytössä. Bussi oli myös sosiaalisen kanssakäymisen paikka, jossa kyseltiin kuulumiset ja voinnit, välillä matkustajat tekivät muutamankin kierroksen bussilla, kun juuttuivat juttelemaan.
Vuonna 1998 Anu siirtyi Vuosaaren kotihoitoon töihin. Hänellä ei ollut vanhustenhoidosta varsinaista ammattitaitoa, mutta työtä oppi tehdessä. Lisäksi hän sai opiskella työn ohessa, ja erikoistui vanhuksiin, joilla on mielenterveys- ja päihdeongelmia.
- Kotihoito muuttui paljon parissa kymmenessä vuodessa. Asiakasmäärät lisääntyivät hurjasti sinä aikana. Myös työtavat muuttuivat, kun tietotekniikkaa tuli lisää.
Työtä ei malttanut lopettaa aiemmin
Anu täytti vuoden 2021 alussa 68 vuotta ja kesäkuun ensimmäinen päivä oli hänen ensimmäinen eläkepäivänsä. Viimeiset vuodet hän toimi Helsingin kaupungilla kouluttajana.
- En olisi varsinaista kotihoidon työtä varmaan kokoaikaisesti jaksanut niin vanhaksi. Nautin kouluttajan työstä, se oli kiinnostavaa, siinä sai itse vaikuttaa työhönsä ja oli hyvät esimiehet, jotka kuuntelivat toiveita ja arvostivat.
- Koulutin työntekijöille tietotekniikkaa ja mobiilisovelluksia. Sain myös osallistua työnsuunnittelun uudistamiseen ja optimointiin, jotta asiakkaat saisivat käynnit sovitulla tavalla ja samalla hoitajat onnistuvat toteuttamaan päivään suunnitellut työt.
- En varsinaisesti suunnitellut, että olisin niinkin pitkään töissä. Kotihoidossa tuli tietotekniikan muutoksia koko ajan ja olin siinä niin tiiviisti mukana, että en osannut jäädä pois kesken kaiken. Piti saattaa asiat loppuun. Opastin myös jatkajani työhön.
Anu sai vuonna 2019 Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan mitalin.
- Se tuntui hyvältä, vaikka merkkejä ei sinänsä tarvitsekaan. Siitä tuli tunne, että joku oli huomannut työni ja että siitä sai kiitoksen.
Ihmisläheinen työ oli uran punaisena lankana
- Olen tyytyväinen siitä, että työasiat ovat lutviutuneet kohdilleen sen mukaan, mikä on ollut kulloinkin tarve. Kaikessa tekemässäni työssä on ollut kivoja ja mieleenpainuvia hetkiä. Kun miettii työuraa taaksepäin, niin olen ollut koko ikäni asiakaspalvelussa ja ihmisten kanssa työssä läheisesti. Ihmissuhdetaitoja on saanut käyttää.
- Mieleenpainuvia ovat olleet erityisesti asiakaskäynnit kotihoidon asiakkaiden luona. Siinä sai kohdata niin ilot kuin surut. On ollut arvokasta, että on saanut olla esimerkiksi saattohoidossa viikon verran mukana ja tukena, Anu kertoo.
Anu laski eläkkeen määrää eläkelaskureilla
Anun alin vanhuuseläkeikä olisi ollut 64 vuotta.
- Kun täytin 64 vuotta, kävin katsomassa Omat eläketietosi -palvelussa eläkkeeni määrää. Olisin ehkä silläkin summalla pärjännyt, mutta ajattelin jatkaa töissä. Eihän se kovin paljon ole, mitä yhdestä vuodesta tulee lisää eläkettä, mutta pienessä eläkkeessä sekin tuntuu.
Anu teki viisi kuukautta yli 68 vuoden töitä. Näistä viidestä kuukaudesta ei enää kertynyt lisää eläkettä.
- Nyt kun puhutaan paljon siitä, että eläkeläisiä halutaan töihin, niin voisiko olla sellainen porkkana, että eläkettä kertyisi lisää vielä vanhempanakin? Nyt kun eläkettä ei enää kerry, niin kyllä sitä laskee, että kannattaako sitä enää mennä töihin, Anu miettii.
Eläkkeen hakeminen sujui Anulta Omat eläketietosi -palvelussa mutkattomasti.
Eläkkeelle jääminen tuntui aluksi hirveältä
- Tuntui aivan hirveältä jäädä eläkkeelle. Olin odottanut ja laskenut, että kiva kun on kesä, kun jään eläkkeelle. Sitten olikin koronakesä, eikä ollutkaan niin kivaa, Anu kertoo.
- Yllätyin siitä, miten suuri merkitys työllä oli ollut minulle ja miltä tuntuu, kun siihen tulee pysähdys. Mietin, että miten osaan olla tekemättä yhtään mitään. Piti oikein ohjelmoida kotonaolo. Kalenteriin merkitsin, mitä minäkin päivänä teen.
- Lapset ovat aikuisia ja lähellä, joten voimme pitää yhteyttä. Lapsenlapset tuovat osaltaan iloa elämään ja pitävät virkeänä.
Anu on saanut olla myös lapsille ja lapsenlapsille avuksi esimerkiksi korona-aikana, kun nuhaisia lapsia ei ole huolittu hoitopaikkaan.
- Työstäni vanhusten parissa tiedän, että liikkua täytyy, pitää olla toimintaa, ei saa jäädä sohvalle makaamaan. Vaikka kyllä minä välillä makaan sohvallakin. Tosin silloin teen usein käsitöitä, tykkään kutoa ja virkata. Käsitöitä tehdessä ajatukset menevät muualle.
Eläkkeelle jäätyä kannattaa lähteä ihmisten ilmoille
Anu vinkkaa, että eläkkeelle jäämisen jälkeen kannattaa lähteä kotoa kirjastoon, uimahalliin, seurakuntaan tai mihin tahansa, missä näkee muita ihmisiä.
- Juttuseuraa kannattaa hankkia. Tein mielelläni töissä töitä tietokoneella, mutta se jäi töihin. Näen nyt ihmisiä mieluummin livenä.
- Eläkkeelle jääminen on niin suuri muutos, että se voi aiheuttaa vaikka masennuksen. Sitä voi helposti ajatella, että minusta ei ole hyötyä kenellekään, minua ei enää tarvita mihinkään. Siksi on tärkeää saada elämään tekemistä ja kontakteja, Anu kannustaa.
