Työeläkkeiden korotukset tammikuussa vaikuttavat myös vuodenvaihteessa eläkkeelle jääviin

Eläkkeet
Eläkkeet

Jos saavutat alimman vanhuuseläkeikäsi viimeistään marraskuun lopussa 2022 ja olet ajatellut jäädä eläkkeelle tammikuun alusta tai alkuvuonna sinun saattaa olla taloudellisesti edullisempaa jäädä eläkkeelle jo vuoden 2022 puolella. Jos olet jo eläkkeellä, eläkkeesi määrää nousee tavallista enemmän vuoden alussa.

Korkean inflaation takia vuoden 2023 indeksikorotukset tulevat vaikuttamaan työeläkkeisiin poikkeuksellisesti. Toisin kuin tavallisesti, työeläkeindeksi kasvaa selvästi enemmän kuin palkkakerroin. Tämän vuoksi vuoden 2022 puolella eläkkeelle siirtyvä saa suuremman indeksikorotuksen kuin eläkkeelle siirtymistä vuoden vaihteen yli lykkäävä.

Sosiaali- ja terveysministeriö vahvisti vuoden 2023 työeläkeindeksit 20.10.2022. Työeläkeindeksi on 2874, mikä tarkoittaa noin 6,8 prosentin korotusta eläkkeisiin vuoden 2023 alussa. Palkkakerroin on 1,558, mikä tarkoittaa sitä, että palkkakerroin nousee noin 3,8 prosenttia.

Jos olet jäämässä eläkkeelle vuodenvaihteessa

Jos olet siirtymässä eläkkeelle vuonna 2022 ja viimeistään joulukuussa 2022, sinulle maksettavaa työeläkettä korotetaan heti tammikuussa 2023 työeläkeindeksillä. Sinun pitää saavuttaa alin vanhuuseläkeikäsi viimeistään 30.11.2022, jotta voit jäädä vanhuuseläkkeelle joulukuun alusta. Muistathan lisäksi, että työ- tai virkasuhteesi viimeisen voimassaolopäivän pitää olla 30.11.2022 tai aikaisemmin, jotta vanhuuseläkkeesi voi alkaa joulukuun alusta.

Jos siirryt eläkkeelle tammikuussa tai myöhemmin vuonna 2023, työurasi aikaiset ansiot korotetaan eläkkeen alkamisvuoden tasoon palkkakertoimella. Alkava työeläke lasketaan näiden palkkakertoimella korotettujen ansioiden perusteella.

Jos olet jäämässä vuodenvaihteessa eläkkeelle, sinun saattaa olla taloudellisesti edullisempaa jäädä eläkkeelle joulukuussa kuin tammikuussa. Toisin sanoen, jos jäät eläkkeelle joulukuussa, eläkkeesi tulee olemaan suurempi kuin jos jäät eläkkeelle tammikuussa.

Huomaathan, että eläkkeelle voi jäädä ainoastaan kuukauden alusta eli esimerkiksi 1.12.2022 tai 1.1.2023. Eläke ei siis ala koskaan keskellä kuukautta.

Voit arvioidea eläkkeesi määrää Omat eläketietosi -palvelun laskurilla

Omat eläketietosi -palvelun eläkelaskurit eivät valitettavasti anna vuoden 2022 puolella oikeaa kuvaa eläkkeen suuruudesta vuoden 2023 alussa, sillä ensi vuoden indeksit saadaan niihin vasta vuoden 2023 alussa.

Voit kuitenkin arvioida eläkkeesi määrää Omat eläketietosi -palvelun eläkelaskurilla muutamalla prosenttilaskulla. 

  • Jos olet jäämässä joulukuussa eläkkeelle, lisää laskurin näyttämään eläkkeen määrään 6,8 prosenttia.
  • Jos olet jäämässä tammikuussa eläkkeelle, lisää laskurin näyttämään eläkkeen määrään 3,8 prosenttia

Työssä jatkaminen kerryttää lisää eläkettä

Kevan eläkejohtaja Eija Korhonen muistuttaa, että jokainen kuukausi, jonka olet töissä vanhuuseläkeiän täyttämisesi jälkeen, nostaa työuran aikaista eläkekertymääsi 0,4 prosenttia.

- Työskentely vuoden ajan varsinaisen eläkeiän jälkeen tuo 4,8 prosentin lykkäyskorotuksen. Lisäksi työstä kertyy 1,5 prosenttia uutta työeläkettä, joka lasketaan vuosiansioista, Eija Korhonen kertoo.

- Jos jatkat töissä vuoden vaihteen jälkeen, eläkkeesi voi joidenkin kuukausien jälkeen nousta samaan tai korkeammaksi kuin se olisi ollut, jos olisit jäänyt eläkkeelle tämän vuoden puolella.

- Eläke on kuitenkin useimmiten pienempi kuin palkka.  Jos jäät eläkkeelle ja saat 1 500 euroa kuukaudessa ja vertaat sitä vaikkapa kolmen kuukauden lisätyöskentelyyn 3 000 euron kuukausipalkalla, häviät maaliskuuhun alkuun mennessä bruttoansioissa 4 500 euroa, Eija Korhonen laskee.

Esimerkkejä eläkkeen määrästä joulukuussa 2022 ja tammikuussa 2023

Eläketurvakeskus on tehnyt alla kerrotut laskelmat, jotka havainnollistavat eri indeksikorotusten mukaisia eroja maksettavaan työeläkkeeseen. Luvut soveltuvat henkilöihin, joihin sovelletaan yleistä vanhuuseläkeikää eikä mahdollisia Kelan eläkkeitä oteta huomioon.

Vanhuuseläke

Henkilön eläkekarttuma joulukuun 2022 alussa on 1 500 euroa (elinaikakerroin huomioituna).

  • Jos henkilö jää vanhuuseläkkeelle joulukuussa 2022, saa hän tammikuussa 2023 työeläkeindeksin mukaisen korotuksen. Tämän jälkeen hänen kuukausieläkkeensä on noin 1 602 euroa.
  • Jos henkilö jää vanhuuseläkkeelle tammikuussa 2023, korotetaan hänen aiemmat työansionsa eläkettä laskettaessa ensin palkkakertoimella vuoden 2023 tasoon. Alkavan työeläkkeen suuruus riippuu hänen eläkettänsä edeltävästä palkkatasostaan: jos palkka on esimerkiksi 3 000 euroa kuukaudessa, on alkavan työeläkkeen suuruus tällöin tammikuussa noin 1 567 euroa.

Osittainen varhennettu vanhuuseläke

Osittainen varhennettu vanhuuseläke lasketaan eläkkeen alkamisvuotta edeltävän vuoden loppuun mennessä karttuneesta eläkkeestä. Esimerkeissä henkilön eläkekarttuma vuoden 2021 lopussa olisi 1 500 euroa (vuoden 2022 tasossa ja elinaikakertoimella vähennettynä). Henkilön bruttokuukausipalkka vuonna 2022 on noin 3 000 euroa. Henkilö on syntynyt joulukuussa 1960, ja hänen ikäluokkansa alin vanhuuseläkeikä on 64 vuotta ja 6 kuukautta.

  • Jos henkilö jää osittaiselle vanhuuseläkkeelle joulukuussa 2022, osittainen vanhuuseläke lasketaan vuoden 2021 loppuun mennessä kertyneestä eläkkeestä. Osittaisen vanhuuseläkkeen määrä (50 %) joulukuussa on 657 euroa. Hän saa tammikuussa 2023 työeläkeindeksin mukaisen korotuksen. Tämän jälkeen hänen osittainen vanhuuseläkkeensä on tammikuussa noin 702 euroa kuukaudessa.
  • Jos henkilö jää osittaiselle vanhuuseläkkeelle tammikuussa 2023, osittainen vanhuuseläke lasketaan vuoden 2022 loppuun mennessä kertyneestä eläkkeestä. Eläkettä on siis ehtinyt kertyä hieman lisää. Lisäksi varhennuskuukausia on yksi vähemmän. Vuoden 2022 loppuun mennessä karttunut eläke korotetaan palkkakertoimella vuoden 2023 tasoon. Osittaisen vanhuuseläkkeen määrä (50%) on tällöin tammikuussa noin 705 euroa.

Jos olet sotilas

Edellä mainitut yleiset ohjeet ja esimerkit eivät sellaisenaan päde sotilaseläkkeisiin. Jos sotilaseläke alkaa joulukuussa, kymmeneltä vuodelta laskettava loppupalkka määräytyy vuotta aiemmalta jaksolta kuin tammikuussa alkavissa eläkkeissä.

Muuntovähennys

Muuntovähennys koskee ennen vuotta 1960 syntyneitä julkisen puolen työntekijöitä, joilla on voimassa oleva julkisen puolen henkilökohtainen eläkeikä. Jos jäät vanhuuseläkkeelle ennen henkilökohtaista eläkeikääsi, eläkkeeseesi tehdään muuntovähennys. Muuntovähennys pienentää peruseläkkeesi määrää ajalta ennen vuotta 1995.

Sinun kannattaa erityisen tarkasti tutustua Omat eläketietosi -palvelussa olevien laskureiden avulla eläkkeesi määrään eri ajankohdissa. Näin voit varmistaa, että teet itsellesi parhaan valinnan eläkkeesi alkamisen suhteen.

Jos olet jo eläkkeellä

Yleisen hintakehityksen ja inflaation vuoksi työeläkeindeksi nousee reilusti ja sen myötä maksussa oleviin eläkkeisiin tehdään poikkeuksellisen suuret indeksikorotukset tammikuussa 2023.

Sosiaali- ja terveysministeriö vahvisti työeläkeindeksin suuruuden 20.10.2022. Katso uutisestamme Työeläkeindeksi ja palkkakerroin vahvistettu vuodelle 2023 esimerkkejä ja laskukaava maksussa olevan työeläkkeen korotuksesta.

Henkilökohtaisen tiedon vuoden 2023 eläkkeen määrästä saat vuosikirjeestä. Kunnalla, kirkossa, Kelassa ja Suomen Pankissa työskennelleiden eläkkeensaajien kirjeiden lähetys aloitetaan 19.12. ja asiakkaat saavat vuosikirjeen tammikuun 2023 eläkkeiden maksupäivään eli 3.1. mennessä.

Valtiolla työskennelleiden eläkkeensaajien kirjeiden postitus aloitetaan tammikuun toisella viikolla. Tavoitteena on, että asiakkaat saavat vuosikirjeen viimeistään 20.1.2023.

Eläkkeellä olevat voivat tarkistella vuoden 2023 eläkkeensä määrää Omat eläketietosi -palvelussa seuraavasti:

  • kunnalla, kirkossa, Kelassa ja Suomen Pankissa työskennelleet eläkkeensaajat 16.12.2022 alkaen
  • valtiolla työskennelleet eläkkeensaajat 3.1.2023 alkaen.