Blogi 2.2.2024 Jouni Kempas

Haaveiletko etätöistä ulkomailla?

Keva Työelämä
Keva Työelämä

Mahdollisuus tehdä ulkomaan etätyötä on vielä harvinaista herkkua. Oletko sinäkin kiinnostunut mahdollisuudesta, joka on muuttuvan työn seuraava ”must”?

Monilla työpaikoilla etätyöt ulkomailla on kielletty. Mahdollisuus tuntuu olevan vielä harvinainen ja harvoille suotu etuoikeus. Miksi? Ettei vain taustalla olisi vanha pelko, ettei etätyössä kuitenkaan tehdä oikeasti töitä.

Kaikkiin hommiin ja kaikille ihmisille etätyö ei sovi, esimerkiksi perinteiseen hoito- tai kunnossapitotyöhön netin välityksellä työn tekeminen ei riitä. Mutta onko todellista työhön perustuvaa estettä asiantuntijatyön tekemiseen maan rajojen ulkopuolelta tai kotimaasta vapaa-ajan asunnolta tai jostain muualta kauempaa?

Keva on edelläkävijä

Kevan johto teki päätöksen etätöiden laajentamisesta EU- ja ETA-maihin sekä Iso-Britanniaan vuoden 2022 maaliskuussa. Silloin tehtyjen pelisääntöjen mukaan esihenkilöiden tehtävä on arvioida alaistensa ja heidän töidensä ja työtilanteensa soveltumista erilaisiin työnteon tapoihin. Esihenkilöltä vaaditaan pitäviä perusteluja ja rohkeutta, jos hän sanoo toiselle alaiselleen ”voit lähteä etähommiin ulkomaille” ja toiselle ”et pääse”.

Sääntöjemme mukaan järjestelystä sovitaan aina ensin esihenkilön kanssa. Sen jälkeen täytetään Eläketurvakeskuksen lomakke, jolla haetaan A1-todistusta. Se kertoo, että henkilö kuuluu etätöissä Suomen sosiaaliturvan piiriin.

Jos joku pelkäsi kevalaisten kirmaavan massoittain ulkomaille, pelko on osoittautunut aiheettomaksi. Mahdollisuutta on käyttänyt pari kymmentä.

(Etä)työ on työtä

Olin jo pitkään haaveillut mahdollisuudesta paeta talven pakkasia ja kokeilla työn tekemistä jossain etelämpänä. Puolisoni työtilanne oli vuoden vaihteessa sellainen, että hänkin pystyi nousemaan sinivalkoisille siiville ja tekemään töitään jostain muualta. Keskustelin pari kertaa ulkomaan etätöistä esihenkilöni kanssa, ja lopputuloksena tein etätöitä Italiassa vuoden vaihteessa.

Kun täysin omanapakeskeisesti arvioin millaista on kirjoittaa, osallistua Teams-kokouksiin, suunnitella aikatauluja, chattailla, päivittää juttuja nettiin jne., niin etätyö on etätyötä. Ei siihen juurikaan tule erityispiirteitä siitä, naputteleeko konetta kotona, mökillä, jäätävässä Lapissa tai lämpimämmässä etelässä.

Etätyössä yleensä ja pitkässä etätyössä erityisesti arkiset kohtaamiset ja vuorovaikutus ovat vähäisempiä kuin fyysisessä läsnätyössä. Arvaan, että jos olisin jatkanut etäilyä ulkomailla tai vaikka Suomessa pidempään, se olisi vähentänyt yhteistyötä. Ainakin fiilis Kevaa kohtaan eli kevalaisuus olisi keventynyt.

Kun asiantuntijatyötä tehdään etänä verkon välityksellä, maan rajoilla tai fyysisellä etäisyydellä ei ole vaikutusta työn tekemiseen. Etätyö ja toimistolla tehtävä läsnätyö eroavat toisistaan paljon enemmän kuin meikäläisen etätyö koti- tai ulkomailla.

Mieti työlistaa ja sopiva aika

Jos haluat etätöihin ulkomaille, mieti, mitä työtä siellä voit tehdä. Mieti alustavaa työlistaa jo ennen kuin esität ajatuksesi esihenkilöllesi.

Työpäivät ja -viikot eivät ole aina samanlaisia. Monen työssä on hiljaisempia jaksoja keskikesän lisäksi ainakin koulujen lomien ja juhlapyhien aikana.

Onko sinun hommiasi helpompi ajoittaa ja tehdä ulkomailla hiljaisempien viikkojen aikana? Jäisikö silloin luontevasti aikaa myös pitää lomapäiviä työpäivien välissä?

Yhdistä työtä ja turismia

Pelkän työnteon paikanvaihdoksen takia tuskin kannattaa nähdä vaivaa, maksaa lippuja ja tupruttaa fossiilisia polttoaineita. Etätyöhön ulkomailla on luonnollista yhdistää myös lomapäiviä ja katsella ympärilleen lomalaisen silmin.

Kun Suomessa paukkui noin 30 asteen pakkaset, Etelä-Italiassa päivälämpötila nousi parhaimpina päivinä lähes 20 plusasteeseen. Jos keskitalven pimeys ahdistaa, niin etelämpänä helpottaa. Helsingissä päivän pituus oli 8.1. kuusi tuntia ja vartti. Barissa oli samana päivänä Ilmatieteenlaitoksen sivun mukaan reilut yhdeksän tuntia 20 minuuttia.

Kumppanin kanssa samaan aikaan hommissa

Etätyö ei ole lääke parisuhteen kriiseihin, päinvastoin.

Jos lähdet matkaan kaverin tai puolison kanssa, teillä molemmilla kannattaa olla töitä samoina päivinä. On ikävää, jos kumppani haluaisi tehdä ”jotain kivaa”, mutta itse pakerrat koneen ääressä. Ja jos sinä voisit vaihtaa vapaalle, mutta kumppani vain nakuttaisi konettaan, niin pinnaahan se kuormittaisi.

Kun teet etätöitä ulkomailla puolison tai kaverin kanssa, olet hänen kanssaan todennäköisesti tiiviimmin kuin arkena kotikonnuilla. Et pääse välillä kavereiden kanssa pelaamaan tai kaljalle tai muuten ottamaan etäisyyttä. Kannattaa keskustella etukäteen, oletko sinä ja kumppanisi valmiita tehostettuun lähisuhteeseen.

Kirjoitus on lyhennelmä Kevan intranetissä julkaistusta blogikirjoituksesta, joka perustuu Kevan ulkomaan etätyön pelisääntöihin ja kirjoittajan kokemuksiin yhdistää työtä ja turismia Roomassa ja Barissa joulu-tammikuussa 2023–2024

Kirjottaja Jouni Kempas
Jouni Kempas Viestinnän asiantuntija

Uskon työn ja elämän kehittämiseen dialogilla.

#kevanblogi

Ajankohtaisia teemoja ja uusia näkökulmia eläkkeistä, johtamisesta ja työelämästä. Mitä tapahtuu kunta-alalla? Miten toimia työelämän myllerryksessä?

Uusimmat kirjoitukset

Lue lisää blogikirjoituksia