Blogi 20.4.2021 Timo Kietäväinen

Miksi työvoiman riittävyys on tärkeä asia - miksi siitä on syytä keskustella ja hakea ratkaisuja?

Talous ja sijoittaminen Työelämä
Talous ja sijoittaminen Työelämä

Paheneva työvoimapula ei ole tullut Suomessa yllätyksenä. Jo opiskellessani 1970-luvun jälkipuoliskolla esitettiin ennusteita, että Suomea uhkaa näihin aikoihin työvoimapula sodan jälkeen syntyneiden suurten ikäluokkien siirtyessä eläkkeelle.

Onkin syytä ihmetellä, miksi ongelman vakavuutta ei ole tunnustettu vieläkään, vaikka paheneva työvoimapula vaikuttaa jo monien toimialojen toimintaan. Se näkyy mm. hoivapalveluissa työpainetta lisäävästi ja palvelujen laatua heikentävästi.

Monilla väestöään menettävillä alueilla menestyväkään yritys ei saa tarvitsemaansa työvoimaa, vaan joutuu siirtymään toisaalle tai pahimmillaan lopettamaan toimintansa.

Esimerkiksi sairaanhoitajia tarvittaisiin välittömästi 8 000 lisää. Kun lainsäädännöllä lähdetään paikkaamaan jo valmiiksi työvoimapulasta kärsivän alan haasteita vaatimalla johonkin tehtävään enemmän henkilökuntaa asiakasta kohden, aiheuttaa toimenpide pahenevaa vajetta toisaalla. Se ei ole kestävä ratkaisu työvoimapulaan.

Yksittäiset toimet eivät riitä

Ongelmana on myös se, ettei koulutusjärjestelmämme huomioi riittävästi työvoiman tarpeen muutoksia. Erityisen ongelmallista on se, että aikuisväestön on vaikea kouluttautua vähenevän työvoiman kysynnän aloilta niille, joissa on kysyntää.

Aikuiskoulutusjärjestelmämme ei toimi kunnolla. Onneksi sitä yritetään uudistaa jatkuvan oppimisen mallien pohjalta.

Ongelmana on myös se, että työvoimapulaa pyritään ratkomaan pienehköillä yksittäisillä toimilla ongelman suuruus unohtaen.

Esimerkiksi työperäisen maahanmuuton edistäminen on kutistunut tähän mennessä vain huippuosaajien työlupien saamisen ja maahanmuuton helpottamiseksi, mikä sinänsä on erittäin tärkeää, mutta ratkaisee vain pienen osan ongelmasta.

Tarvitaan kokonaisvaltaisempaa otetta ja kansallista ohjelmaa.

Keva on tämän kevään mittaan nostanut työvoimapulaa esille eläke-ennusteiden, koulutus- ja työvoimatarjontatietojen kautta sekä yhdistämällä eri tahojen tilastotietoja. Lopputulos on selvä: työvoimapula on pahenemassa.

Puoliväliriihestä ratkaisuja

Paheneva työvoimapula vaikuttaa koko yhteiskuntaan tavalla, jota kukaan tuskin haluaa.

Yritysten kiinnostus investoida maahamme heikkenee ja kulutuskysyntä laskee, paine kiristää verotusta verotulojen vähetessä lisääntyy. Hyvinvointiyhteiskuntamme toimivuus vaarantuu.

Se vaikuttaa myös työeläkejärjestelmään, joka rakentuu jatkossakin sen varaan, että työssä olijat ja heidän työnantajansa maksavat eläkkeellä olevien eläkkeet. Jos palkkasumma ei kasva, aiheuttaa se painetta eläkemaksujen nostamiseen ja/tai eläke-etuuksien heikentämiseen.

Maamme hallitus kokoontuu tällä viikolla hallituskauden kenties tärkeimpään kokoukseensa, puoliväliriiheen.

Toivottavasti paheneva työvoimapula on ratkaistavien asioiden listalla keskeisenä asiana. Ongelmaan tarvitaan useita samaan suuntaan vaikuttavia toimenpiteitä: koulutustarjonnan uudelleen suuntaamista, aikuiskoulutuksen uudistamista, työkyvyttömyyksien vähentämistä, työttömyyttä alentavia toimia, työperäisen maahanmuuton olennaista lisäämistä ja onnistunutta kotouttamista.

Tarvitaan myös eläkeläisten työhön osallistumisen edistämistä.

Maassamme on 1,5 miljoonaa eläkeläistä, joista tällä hetkellä työssä käyviä on arvioitu olevan noin 80 000. Eläkeläisten merkitys on jo nyt merkittävä eräillä ammattialoilla. Esimerkiksi Tilastokeskuksen mukaan muutama vuosi sitten vanhuuseläkettä saavista naisista peräti 18 % oli työelämässä hoiva- ja terveyspalveluissa.

Eri kyselyjen mukaan eläkeläisten halukkuus osallistua työelämään on suurta. Tarvitaan asennemuutosta ja muutoksia mm. verotukseen, jotta tämä halukkuus muuttuisi kasvavaksi eläkeläisten osallistumiseksi työelämään.

Kirjottaja Timo Kietäväinen
Timo Kietäväinen Toimi Kevan toimitusjohtajana vuodesta 2016 vuoden 2021 lokakuun loppuun.

#kevanblogi

Ajankohtaisia teemoja ja uusia näkökulmia eläkkeistä, johtamisesta ja työelämästä. Mitä tapahtuu kunta-alalla? Miten toimia työelämän myllerryksessä?

Uusimmat kirjoitukset

Lue lisää blogikirjoituksia