Vanhuuseläke

Vanhuuseläkkeen saaminen perustuu ikään. Voit jäädä eläkkeelle saavutettuasi alimman vanhuuseläkeiän ja kun työsuhteesi on päättynyt.

Julkisella sektorilla työskentelevillä saattaa olla edelleen muitakin eläkeikiä:

  • henkilökohtainen vanhuuseläkeikä
  • ammatillinen eläkeikä.

Selvitä oma eläkeikäsi, sillä kertynyt eläkkeesi saattaa pienentyä, jos jäät eläkkeelle ennen henkilökohtaista vanhuuseläkeikääsi.

Oman eläkeikäsi tarkistat helpoiten Omat eläketietosi -palvelusta tai ottamalla yhteyttä asiakaspalveluumme.

Vanhuuseläke alkaa aina kuukauden 1. päivänä. Eläkkeesi voi siis alkaa aikaisintaan eläkeikäsi täyttämistä seuraavan kuukauden alusta.

Jos työeläkkeesi on pieni tai et saa sitä ollenkaan, voit saada kansaneläkettä. Lisätietoja kansaneläkkeestä saat Kelan sivuilta: Kun olet jäämässä eläkkeelle (Kela.fi).

Eläkettä ei tarvitse hakea vielä eläkeiässä

Vaikka olisit saavuttanut oman vanhuuseläkeikäsi, sinun ei ole pakko hakea vielä eläkettä. Voit jatkaa työskentelyä työsopimus-, virkamies- tai viranhaltijalain mukaiseen eroamisikään saakka ja sen ylikin, jos jatkamisesta erikseen sovitaan ja töitä riittää.

Työssä jatkaminen kannattaa. Työskentelystä kertyy eläkettä 68 - 70 vuoden ikään asti, riippuen syntymävuodestasi. Vanhuuseläkkeen alkaessa eläkkeeseen lisätään myös lykkäyskorotuksena 0,4 prosenttia jokaiselta kuukaudelta, jolla eläkkeen alkaminen lykkääntyy alimmasta vanhuuseläkeiästä.

Jos haet vanhuuseläkettä täytettyäsi eläkkeen kertymisen yläikärajan, työsuhteesi ei tarvitse päättyä. Jos taas haet vanhuuseläkettä ennen yläikärajaa, vanhuuseläkkeen myöntämisen edellytyksenä on, että työsuhteesi on päättynyt.

Kun mietit eläkkeelle jäämistä

Vanhuuseläkeaikaan kannattaa varautua ajoissa, sillä se on iso muutos. Konkreettisia ohjeita ja vinkkejä eläkkeelle jäämiseen saat Kohti uutta elämänvaihetta -sivulta.

Omais- ja perhehoitajat

Omaishoitajana tai perhehoitajana saamastasi korvauksesta kertyy eläkettä. Tutustu omais- ja perhehoitajien vanhuuseläkkeeseen sivulla:

 


Miten hyvin tunnet vanhuuseläkkeen? -visa

Tunnetko vanhuuselakkeen.jpg

Testaa tietosi vanhuuseläkevisassa!


Vanhuuseläke-esite.pdf (120 kb)

 

Näin haet vanhuuseläkettä

1. Tarkista tietosi

Tarkista ennen hakemista työeläkeotteesi tiedot Omat eläketietosi -palvelussa, sillä eläkkeesi määrä lasketaan otteella olevien tietojen perusteella. Samalla voit ilmoittaa tarvittavista muutoksista työsuhdetietoihisi.

2. Irtisanoudu

Työsuhteesi pitää olla päättynyt ennen kuin eläkkeesi voi alkaa. Esimerkiksi jos jäät vanhuuseläkkeelle huhtikuun alussa, työsuhteesi pitää olla päättynyt viimeistään maaliskuun lopussa.

Sovi hyvissä ajoin työnantajasi kanssa eläkkeelle siirtymiseen ja työsuhteen päättymiseen liittyvät asiat. Työnantajasi ilmoittaa työsuhteesi päättymispäivän tulorekisteriin, josta tieto tulee suoraan Kevaan.

Jos sinulla on toistuvia lyhytaikaisia työsuhteita, myös niiden tulee päättyä ennen eläkkeen alkamista.

Jos kuitenkin jäät vanhuuseläkkeelle vasta ylimmässä eläkeiässä, vanhuuseläkkeen saaminen ei edellytä työsuhteen päättymistä.

3. Hae eläkettä verkossa

Voit hakea vanhuuseläkettä 1 - 6 kuukautta ennen kuin aiot jäädä eläkkeelle.

Hae vanhuuseläkettä helposti ja nopeasti Kevan Omat eläketietosi -palvelussa. Kun kirjaudut palveluun, eläkehakemuksella on jo valmiina suurin osa tiedoistasi – sinun tarvitsee enää tarkistaa ja täydentää tiedot.

Muista tilata sähköiset ilmoitukset, jotta saat tiedon, kun eläkepäätöksesi on luettavissa Omat eläketietosi -palvelussa. Ilmoitukset saat valintasi mukaan sähköpostilla ja/tai tekstiviestillä. Voit tilata myös paperittoman palvelun, jolloin kaikki asiakirjasi löytyvät Omat eläketietosi -palvelusta emmekä lähetä paperipostia kotiisi.

Jos haet eläkettä yli 40 päivää ennen eläkkeen alkamista, aloitamme hakemuksesi käsittelyn 40 päivää ennen ilmoittamaasi eläkkeen alkamisajankohtaa. Voit siihen asti muuttaa tai täydentää hakemuksesi tietoja tai peruuttaa hakemuksen. Jos lähetät hakemuksesi alle 40 päivää ennen eläkkeen toivottua alkamisaikaa, otamme hakemuksesi heti käsittelyyn. Kun hakemus on otettu käsittelyyn, et voi enää muuttaa hakemuksesi tietoja.

Kun olet hakenut eläkettä, saat meiltä viestin hakemuksen vastaanottamisesta. Viestissä kerrotaan myös tarkka päivämäärä, milloin aloitamme eläkehakemuksesi käsittelyn.

Hae samalla kansaneläkettä

Voit saada myös kansaneläkettä, jos työeläkkeesi on pieni. Omat eläketietosi -palvelussa voit hakea samalla kerralla myös kansaneläkettä. Välitämme hakemuksesi Kelaan, joka antaa erikseen päätöksen kansaneläkkeestäsi.

4. Saat päätöksen Kevasta

Ilmoitamme sinulle päätöksestä

  • Sähköpostilla tai tekstiviestillä Kevasta, jos olet tilannut paperittoman palvelun Kevan Omat eläketietosi -palvelussa. Itse asiakirjan voit lukea Omat eläketietosi -palvelussa eli Keva ei lähetä päätöstä sinulle liitteenä tai linkkinä.
    TAI
  • Suomi.fi-palvelun kautta, jos olet ottanut sähköiset viestit käyttöön Suomi.fi-palvelussa, mutta et ole tilannut paperitonta palvelua Omat eläketietosi -palvelussa. Itse päätöksen voit lukea Kevan Omat eläketietosi -palvelussa eli Suomi.fi ei lähetä sinulle liitteitä tai linkkejä.
    TAI
  • Paperipostilla, jos et ole tilannut paperitonta palvelua Kevasta tai sähköisiä ilmoituksia Suomi.fi:stä. Asiakirja tulee sinulle postissa kotiin ja voit lukea sen myös Omat eläketietosi -palvelussa.

Vanhuuseläkkeen hakeminen.png

 

Koska eläke alkaa?

Vanhuuseläke alkaa aina kuukauden 1. päivänä. Eläkkeesi voi siis alkaa aikaisintaan eläkeikäsi täyttämistä seuraavan kuukauden alusta.

Eläke voidaan myöntää takautuvasti enintään 3 kuukauden ajalta.

Katso myös mitä sinun tulee tehdä, kun olet saanut eläkepäätöksen: Eläkepäätöksen saatuasi

 

Voit hakea eläkettä myös kirjallisesti. Postita hakemus ja liitteet osoittella: Keva, 00087 KEVA.

 

Yleinen alin vanhuuseläkeikä

Voit jäädä vanhuuseläkkeelle, kun olet saavuttanut alimman vanhuuseläkeikäsi. Jokaisella ikäluokalla on oma alin vanhuuseläkeikänsä.

Vaikka olisit saavuttanut alimman vanhuuseläkeikäsi, sinun ei ole pakko hakea vielä eläkettä. Voit jatkaa työssä ja kerryttää lisää eläkettä.

Syntymävuosi Alin vanhuuseläkeikä Eläkkeen kertymisen yläikäraja
1956 63 v 6 kk 68 v
1957 63 v 9 kk 68 v
1958 64 v 69 v
1959 64 v 3 kk 69 v
1960 64 v 6 kk 69 v
1961 64 v 9 kk 69 v
1962–1964 65 v 70 v
1965– vahvistetaan myöhemmin vahvistetaan myöhemmin

Jos sinulla on henkilökohtainen eläkeikä

Voit jäädä vanhuuseläkkeelle saavutettuasi alimman vanhuuseläkeiän, vaikka se olisi matalampi kuin henkilökohtainen eläkeikäsi. Otathan huomioon, että silloin ennen vuotta 1995 julkiselta alalta kertynyttä eläkettäsi pienennetään. 

 

Henkilökohtainen eläkeikä

Sinulla on oma henkilökohtainen vanhuuseläkeikä, jos

  • olet työskennellyt julkisella alalla ennen vuotta 1993 ja
  • julkisen työnantajan palvelus jatkuu ilman katkoja henkilökohtaisen eläkeiän saavuttamiseen asti ja
  • olet syntynyt ennen vuotta 1960.

Työssä jatkaminen henkilökohtaiseen vanhuuseläkeikään asti kannattaa, sillä eläkkeesi on silloin suurempi kuin jos jäisit eläkkeelle aiemmin yleisessä alimmassa vanhuuseläkeiässä.  Toisin sanoen, jos jäät eläkkeelle ennen henkilökohtaista eläkeikääsi, eläkkeeseesi tehdään vähennys. Tällöin peruseläkkeen karttumisprosentti ajalta ennen vuotta 1995 muunnetaan 2 prosentista 1,8 prosenttiin.

Henkilökohtaisen vanhuuseläkeikäsi voit tarkastaa ottamalla yhteyttä asiakaspalveluumme.

Ammatilliset eläkeiät

Kunnilla, valtiolla ja kirkolla oli aiemmin käytössä ammatillisia eläkeikiä tietyissä ammateissa toimiville. Tällöin eläkkeelle saattoi päästä ennen yleistä eläkeikää.

Kun ammatillisesta eläkeiästä luovuttiin, saivat niiden piiriin kuuluvat kuntien ja valtion työntekijät valita, säilyttävätkö ammatillisen eläkeikänsä vai vaihtavatko yleiseen eläkeikään. Tuolloin tehty valinta ammatillisesta eläkeiästä pysyy voimassa eläkkeelle jäämiseen saakka edellyttäen, että palvelussuhde jatkuu yhdenjaksoisena.

Ammatillisia eläkeikiä on mm. poliiseilla, vanginvartijoilla ja peruskoulun opettajilla.  Lisäksi puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen henkilökunnalla on vielä käytössä erityisiä eroamisikiä, jotka ovat yleistä eläkeikää alempia.

Vuodesta 2018 alkaen ammatilliset eläkeiät ovat nousseet asteittain. Jos sinulla on voimassa ammatillinen eläkeikä ja se olisi ennen vuoden 2017 eläkeuudistusta täyttynyt vuonna 2021, ammatillinen eläkeikäsi nousee yhdellä vuodella. Jos taas ammatillinen eläkeikäsi olisi ennen eläkeuudistusta täyttynyt vuonna 2022, eläkeikäsi nousee 1 v 3 kk.

Ammatillinen eläkeikä
täyttyy 
Ammatillinen eläkeikä
nousee
2018 + 3 kk
2019 + 6 kk
2020 + 9 kk
2021 + 1 v
2022 + 1 v 3 kk
2023 + 1 v 6 kk
2024 + 1 v 9 kk
2025 ja sen jälkeen + 2 v

Ammatillinen eläkeikä voi kuitenkin nousta enintään ikäluokan alimpaan vanhuuseläkeikään.

Oman eläkeikäsi tarkistat helpoiten Omat eläketietosi -palvelusta tai ottamalla yhteyttä asiakaspalveluumme.

 

Oletko työskennellyt eläkkeellä ollessasi?

Eläkkeen aikana tehdystä työstä kertynyttä eläkettä pitää aina hakea. 

 

Jos olet tehnyt työtä vanhuuseläkkeen aikana

Työskentelystäsi kertyy uutta eläkettä eläkkeen kertymisen yläikärajaan saakka. Yläikäraja riippuu syntymävuodestasi. Esimerkiksi ennen vuotta 1958 syntyneillä eläkettä kertyy 68 vuoden iän täyttämiskuukauden loppuun saakka ja vuosina 1958 - 1961 syntyneillä 69 vuoden iän täyttämiskuukauden loppuun saakka.

Hae eläke heti sen jälkeen, kun olet täyttänyt eläkkeen kertymisen yläikärajan. Sinun ei tarvitse lopettaa työntekoa eikä irtisanoutua, kun haet eläkkeen aikaisesta työstäsi kertyneen eläkkeen.

Hae eläkettä Omat eläketietosi -palvelussa vanhuuseläkehakemuksella.

Voit saada tämän eläkkeen maksuun myös automaattisesti, jos käyt etukäteen antamassa suostumuksesi eläkkeen myöntämiseen Omat eläketietosi -palvelussa. Kun olet antanut suostumuksesi, sinun ei tarvitse enää muistaa hakea eläkettä. Myönnämme eläkkeen sinulle automaattisesti eläkkeen kertymisen yläikärajassa. Huomaathan kuitenkin, että eläkeasiasi otetaan käsittelyyn eläkkeen alkamiskuukauden 8. päivän jälkeen, jolloin kaikki eläkkeeseen oikeuttavat ansiosi ovat tulorekisterissä. Annamme sitten päätöksen eläkkeestä, minkä jälkeen sen maksaminen voi alkaa.

Voit hakea eläkkeen aikaisesta työstä kertyneen eläkkeen jo ennen yläikärajaa, jos

  • eläkkeen ohella tekemäsi työ kuuluu sellaisen työeläkelain piiriin, josta et vielä saa eläkettä tai
  • sinulle on myönnetty vanhuuseläke ennen vuotta 2017 ja olet työskennellyt eläkkeen rinnalla vuonna 2017 tai sen jälkeen.

Edellä mainitussa tapauksessa eläke myönnetään kuitenkin aikaisintaan ikäluokkasi alimmassa vanhuuseläkeiässä. Lisäksi työsi tulee olla päättynyt.

Eläkkeen rinnalla tehdyn työn eläkelaskuri

Eläkkeen rinnalla tehdyn työn eläkelaskuri näyttää, kuinka paljon työn tekeminen eläkkeen aikana on kerryttänyt sinulle lisää eläkettä. Näet laskurissa, mikä työeläkkeesi määrä tulee olemaan kokonaisuudessaan eläkkeen kertymisen yläikärajassa. Lisäksi voit arvioida itse eläkkeesi tulevaa määrää esimerkiksi muuttamalla eläkkeen alkamispäivää tai ansioitasi.

Näet tämän laskurin Omat eläketietosi -palvelussa, jos

  • olet jo vanhuuseläkkeellä ja
  • sinulla on eläkkeen rinnalla tehtyä työtä eli olet joko parhaillaan töissä tai eläkkeen aikainen työsuhteesi on päättynyt.

 

Jos olet työskennellyt työkyvyttömyyseläkkeen tai osatyökyvyttömyyseläkkeen aikana

Jos olet työkyvyttömyyseläkkeellä, saat eläkkeen aikana tekemistäsi töistä kertyneen uuden eläkkeen sitten, kun työkyvyttömyyseläkkeesi muuttuu vanhuuseläkkeeksi. Tätäkin eläkettä sinun pitää hakea erikseen.

Helpoiten haet eläkettä Omat eläketietosi -palvelussa vanhuuseläkehakemuksella. Palvelu opastaa sinua kohta kohdalta eteenpäin. Voit myös postittaa vanhuuseläkehakemuksen osoitteella: 00087 KEVA.

Eläkkeen rinnalla tehdyn työn eläkelaskuri

Eläkkeen rinnalla tehdyn työn eläkelaskuri näyttää, kuinka paljon työn tekeminen eläkkeen aikana on kerryttänyt sinulle lisää eläkettä.

Laskurissa

  • näet ajankohdan, jolloin eläkkeesi muuttuu vanhuuseläkkeeksi sekä eläkkeesi määrän tänä ajankohtana
  • näet mikä työeläkkeesi määrä tulee olemaan kokonaisuudessaan eläkkeen kertymisen yläikärajassa
  • voit arvioida itse eläkkeesi tulevaa määrää esimerkiksi muuttamalla eläkkeen alkamispäivää tai ansioitasi.

Näet tämän laskurin Omat eläketietosi -palvelussa, jos

  • olet työkyvyttömyyseläkkeellä tai osatyökyvyttömyyseläkkeellä ja
  • sinulla on eläkkeen rinnalla tehtyä työtä eli olet joko parhaillaan töissä tai eläkkeen aikainen työsuhteesi on päättynyt.

Eläke-ehdotus vuonna 1960–1964 syntyneille 

Eläke-ehdotus on palvelu sinulle, joka vasta pohdit vanhuuseläkkeelle jäämistä.

Jos olet syntynyt vuonna 1960–1964, voit tilata itsellesi eläke-ehdotuksen Omat eläketietosi -palvelussa.

Jos olet syntynyt vuonna 1965 tai sen jälkeen, voit tilata eläke-ehdotuksen vasta sitten, kun alin eläkeikäsi on vahvistettu.

Kenelle eläke-ehdotus on tarkoitettu?

Eläke-ehdotus on tarkoitettu sinulle, joka vasta pohdit vanhuuseläkkeelle jäämistä tulevaisuudessa.

Jos sen sijaan aiot jäädä eläkkeelle jo puolen vuoden päästä tai aikaisemmin, sinun ei kannata enää tilata eläke-ehdotusta. Täytä siinä tapauksessa suoraan vanhuuseläkehakemus Omat eläketietosi -palvelussa.

Miksi eläke-ehdotus kannattaa tilata?

Eläke-ehdotus valmentaa sinua eläkkeelle ja samalla varmistat, että teet hakemuksen oikeaan aikaan.

Jos tilaat eläke-ehdotuksen yli vuotta ennen eläkkeesi alkamista, saat infopaketit vanhuuseläkeaikaan valmistautumisesta 12 kuukautta ja 6 kuukautta ennen eläkeaikaa. Noin 3 kuukautta ennen saat eläke-ehdotuksen, jossa on mahdollisimman tarkka tieto vanhuuseläkkeesi määrästä ja tietoa eläkkeelle siirtymisestä. Tässä vaiheessa voit vielä päättää, haluatko jäädä eläkkeelle vai jatkatko töissä.

Miten eläke-ehdotuksen voi tilata?

Katso ensin arvioita eläkkeesi määrästä Omat eläketietosi -palvelun vanhuuseläkelaskurista ja suunnittele sinulle sopivaa vanhuuseläkkeelle jäämisen ajankohtaa.

Valitse sitten Omat eläketietosi -palvelussa kohta Eläke-ehdotus. Ilmoita sivulla suunnittelemasi eläkkeen aloituspäivä.

Mitä tapahtuu tilauksen jälkeen?

Noin kolme kuukautta ennen valitsemaasi päivää saat eläke-ehdotuksen, jossa on mahdollisimman tarkka tieto eläkkeesi määrästä ja ohjeet eläkkeelle siirtymiseen.

Jos olet tilannut eläke-ehdotuksen hyvissä ajoin, lähetämme sinulle infopaketit vanhuuseläkeaikaan valmistautumisesta Omat eläketietosi -palveluun 12 kuukautta ja 6 kuukautta ennen valitsemaasi päivää.

Eläke-ehdotus ei sido sinua mitenkään. Voit muuttaa alun perin suunnittelemaasi eläkkeen alkamisajankohtaa tai voit perua sen kokonaan.