Keva myönsi 500 000 euroa työelämän kehittämisrahaa 17 kunta-alan ja kirkon hankkeelle

Palvelut Työelämä Työkyky
Palvelut Työelämä Työkyky

Esimiestyön kehittäminen, tiimityö, itseohjautuvuus sekä työkyvyn tukemisen prosessit korostuvat tänä vuonna työelämän kehittämisrahaa saavissa hankkeissa. Koronapandemian vaikutus näkyi hakemuksissa, joita tuli nyt aiempia vuosia enemmän.

Tällä kierroksella rahoitusta haettiin erityisesti esimiestyön tukemiseen, uudistamiseen ja johtamiseen. Koronapandemia on selvästi vaikuttanut kehittämistarpeisiin ja poikkeustila on herättänyt työkykyhaasteet organisaatioissa.

Kehittämisrahaa myönnettiin yhteensä 17 hankkeelle. Kehittämisrahan avulla organisaatiot pystyvät kokeilemaan ja kehittämään uudenlaisia työkyvyn tuen prosesseja.

Rahoitettavien hankkeiden valinnassa painotettiin tulosten laajan hyödynnettävyyden lisäksi hankkeen vaikuttavuutta organisaatiossa sekä sen kytkeytymistä organisaation strategisiin tavoitteisiin.

– Työkykyjohtamisen prosessien ja toimintamallien kehittäminen oli esillä edellisten vuosien tapaan. Hakemuksissa näkyi myös tarve asiakaslähtöiselle palvelukehittämiselle ja henkilöstön sitouttamiselle työkyvyn kehittämisen prosesseihin sekä mm. monikulttuurisuuden huomioimiseen työyhteisössä, työnantaja-asiakkuus- ja työkykyjohtaja Kati Korhonen-Yrjänheikki listaa.

Julkisen alan työeläkevakuuttaja Keva myöntää vuosittain työelämän kehittämisrahaa kunta-alan ja kirkon työnantajien kehittämishankkeille, joilla vahvistetaan strategista työkykyjohtamista ja työhyvinvointia työpaikoilla. Rahoittamalla ja tukemalla kehittämishankkeita Keva toteuttaa lakisääteistä tehtäväänsä työkyvyttömyysriskin pienentämiseksi ja ennaltaehkäisemiseksi.

- Työelämän kehittämisraha on osoittautunut erittäin toimivaksi tavaksi tukea työkykyjohtamista. Työeläkevakuuttajana meille on tärkeää, että työntekijöiden työkykyä edistetään vaikuttavilla keinoilla, varatoimitusjohtaja Tapani Hellstén sanoo.

Työelämän kehittämisraha on avointa ja läpinäkyvää: kriteerit on julkaistu Kevan verkkosivuilla ja hankkeiden tuloksia julkaistaan laajasti.

Työelämän kehittämisrahan aiemmat saajat Kevan verkkosivuilla


Lisätiedot:
varatoimitusjohtaja Tapani Hellstén, p. 0400 603 144
työnantaja-asiakkuus- ja työkykyjohtaja Kati Korhonen-Yrjänheikki,
p. 040 700 3335
kehittämispäällikkö Taina Tuomi, p. 040 743 2491

Työelämän kehittämisrahaa saavat hankkeet 2020

Etelä-Pohjanmaan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä, Potilashoidon tuki- ja huoltopalvelut (25 000 euroa)
POVERA -hanke, tyhyä yhdessä

Kaarinan kaupunki (30 000 euroa)
Mieli työssä – työ mielessä

Kirkon keskusrahasto, Kirkon palvelukeskus (30 000 euroa)
Kohti työyhteisön itseohjautuvuutta ja valmentavaa johtajuutta Kirkon palvelukeskuksessa

Kontiolahden kunta (10 000 euroa)
Henkilöstö rohkeana ratkaisijana hyvinvoinnin haasteissa

Lempäälän kunta, Ruokapalvelut (20 000 euroa)
Ammattikeittiöakatemia tehokkuutta, työkykyä ja osaamista turvaamassa

Muhoksen kunta (15 000 euroa)
Uusien digitaalisten ratkaisujen avulla parempaa vaikuttavuutta ihmisten johtamistaitojen kehittämiseen

Oulun kaupunki, Hyvinvointipalvelut (35 000 euroa)
Itseohjautuvuudesta tehokkuutta Oulun kaupungin kotihoidossa ja suun terveydenhuollossa

Pertunmaan kunta (10 000 euroa)
Elävällä strategiatyöllä tuloksellinen palvelutuotanto ja kauaskantoinen työhyvinvointi Pertunmaan kunnassa

Pirkanmaan Sairaanhoitopiirin kuntayhtymä, Tampereen yliopistollinen sairaala, Teho-osasto/ Toimialue 7 (30 000 euroa)
Teholle virtaa - työidentiteettien vahvistamisella parempaa vuorovaikutuskulttuuria ja resilienssiä

SASKy koulutuskuntayhtymä (20 000 euroa)
Yhdessä

Siilinjärven kunta (yhteishanke Varkauden kaupungin kanssa) (25 000 euroa)
Tiedolla tulokselliseen työterveysyhteistyöhön

Sotkamon kunta (25 000 euroa)
Arki-innovatiivisuudella ohjautuvuutta Sotkamoon

Turun kaupunki (50 000 euroa)
Asiakaslähtöisen kehittämisen verkosto julkisorganisaation kulttuurisen muutoksen tukijana

Vaalijalan kuntayhtymä (30 000 euroa)
Hurraa, nyt luodaan työurraa!

Vantaan Tilapalvelut Vantti Oy (65 000 euroa)
Monikulttuurisuus valmiuksien kehittäminen ja erityisryhmien integroiminen Vanttiin perehdytyksellä

Ylivieskan kaupunki (yhteishanke Haapaveden, Nivalan ja Kärsämäen kunnan kanssa) (45 000 euroa)
Yksin on vaikea kehittää; yhdessä saamme enemmän aikaan

Ylöjärven kaupunki (35 000 euroa)
ESKO Esimieskoulutusohjelma - arvostavalla vuorovaikutuksella tuloksellista esimiestyötä