Me taitajat - metataidoista luottamusta ja rohkeutta muutokseen

Palvelut Työelämä Asiakkaat kertovat
Palvelut Työelämä Asiakkaat kertovat

Uudenmaan liitossa on kehitetty mallia, jonka avulla henkilöstöä valmennetaan työelämässä tarvittaviin metataitoihin.

Hankkeen taustalla oli tarve valmistautua työelämän muutoksiin: metataitoja vahvistamalla voidaan varautua erilaisiin skenaarioihin ja tarjota henkilöstölle pohjaa oman osaamispääoman rakentamiselle.

Mitä metataidot ovat?

Metataidot ovat työelämän muutokseen valmistavia taitoja ja välttämättömiä tämän päivän ja tulevaisuuden työelämässä. Niiden kehittäminen tukee erityisesti oppimisen kulttuuria. Metataitojen avulla sekä yksittäiset työntekijät että kokonaiset organisaatiot pärjäävät työelämässä: ne ovat kivijalka, jonka päälle muuta osaamista rakennetaan.

Työelämän kehittämisrahan avulla alkuun

Me taitajat -hankkeelle myönnettiin Kevan työelämän kehittämisrahaa vuonna 2018. Osaamisen projektimainen kehittäminen ja osallisuus Kevan kehittäjäverkostossa toivat hankerahoituksen ohella tärkeää tukijalkaa sisäiselle yhdessä tekemiselle ja kokeiluille.   

Hankkeen tuloksena on syntynyt toimintamalli ja työvälineitä, joita voivat hyödyntää kaikki henkilöstön kehittämiseen tähtäävät yhteisöt.

Millaisia tuloksia hankkeen kautta on saatu ja miten tuloksia voidaan hyödyntää myös muissa organisaatioissa?

Me taitajat -hankkeen tuloksia ja jatkotoimia esitellään 24.10 klo 12.30-15.15 Uudenmaan liiton tiloissa Länsi-Pasilassa.

Tilaisuus on suunnattu kaikille osaamisen kehittämisen parissa työtä tekeville: johdolle, esimiehille, HR:lle, projektipäälliköille ja työelämävalmentajille. Kaikille osallistujille jaetaan uuden coaching-mallin materiaalit, joita jokainen voi hyödyntää ja jatkokehittää omaan työhönsä sopivaksi.

Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan