Nyt en enää laske päiviä vanhuuseläkkeeseen

Eläkkeet Työkyky Asiakkaat kertovat
Eläkkeet Työkyky Asiakkaat kertovat

Vesilahtelainen Anne Luoko jäi osatyökyvyttömyyseläkkeelle elokuussa 2019. Sen jälkeen hänelle on auennut uusi elämä, voimavarat riittävät mielekkään työn lisäksi myös itsestä huolehtimiseen ja perhe-elämään. Hän kannustaa myös muita selvittämään mahdollisuutensa osatyökyvyttömyyseläkkeeseen.

Anne Luoko on työskennellyt koko ikänsä Lempäälässä, aluksi kunnalla ja sittemmin seurakunnalla. Sairaudet heikensivät hänen toimintakykyään niin paljon, että kokoaikainen työnteko ei enää onnistunut. Onneksi hyvä työterveyslääkäri ehdotti hänelle osatyökyvyttömyyseläkettä ja työnantaja antoi mahdollisuuden muokata työtä.

Anne-Luoko-nettisivut.png

Kokoaikainen työ ei enää onnistunut sairauksien vuoksi

- Olen koulutukseltani terveydenhoitaja ja sosiaalikasvattaja ja työskentelin vuoden 1991 alusta Lempäälän kunnan varhaiskasvatuksessa eri tehtävissä, viimeiset vuodet päiväkodin johtajana. Pidin kovasti työstäni, mutta terveyteni vuoksi en enää jaksanut tehdä sitä, Anne kertoo.

Annella on todettu nivelreuma ja nivelrikkoa, kuulon alenemaa ja jatkuvaa tinnitusta. Hän sai avukseen kuulolaitteet, mikä helpotti kuulemista, mutta lapsiryhmän melu ei sopinut yhteen tinnituksen kanssa.

Vuonna 2016 Anne jäi virkavapaalle kunnalta ja siirtyi seurakunnan lapsi- ja perhetyöhön. Vuonna 2017 paikka vakinaistui ja hän siirtyi seurakunnalle kokonaan.

- Aluksi työ sujui hyvin, mutta terveydentilani ei kohentunutkaan. Viikonloput eivät riittäneet palautumiseen. Koko elämä oli sinnittelyä, Anne kertoo.

Minäkö osatyökyvyttömyyseläkkeelle?

Lääkäri oli maininnut Annelle työn vähentämisestä ja eläkevaihtoehdosta jo aiemmin. Päätös ratkaisusta kypsyi Annen mielessä pikkuhiljaa. Työterveyshuolto ja työnantaja järjestivät kolmikantaneuvottelun. Työnantaja ehdotti työn räätälöimistä pienemmällä työmäärällä eli puolella työajalla.

- Epäilin, että taloudellisista syistä en voisi jäädä osatyökyvyttömyyseläkkeelle, mutta kun laskin asiaa tarkemmin Kevan eläkelaskurilla ja olin yhteydessä myös verottajaan, selvisi, että osatyökyvyttömyyseläke ei paljon vaikutakkaan lopulliseen tulotasooni.

- En myöskään uskonut aluksi, että edes pääsisin eläkkeelle, että se olisi minulle edes mahdollista. Luulin, että täytyy olla melkein puolikuollut, ennen kuin eläkkeelle pääsee. Lääkärini sitten vakuutti minulle, että minun taustallani eläkettä kannattaa hakea, Anne kertoo.

Anne sai korvapoliklinikalta lausunnon ja työterveyslääkäri kirjoitti B-lausunnon. Työnantaja lähetti Kevaan oman lausuntonsa työssä selviytymisestä ja työn vaatimuksista.

- Hain osatyökyvyttömyyseläkettä sähköisesti Kevan Omat eläketietosi -palvelussa. Eläkkeen hakeminen oli yksinkertaista, sain myös neuvoja, kun soitin Kevan asiakaspalveluun.

- Sain Kevasta yllättävän nopeasti myönteisen ennakkopäätöksen. Sen jälkeen sovin asioista työnantajani kanssa ja ilmoitin Kevaan, että haluan jäädä osatyökyvyttömyyseläkkeelle elokuun alussa 2019. Olin silloin 58-vuotias.

Elämä on ihan parasta nyt

Nykyään Anne vastaa Lempäälän seurakunnassa parisuhdetyöstä, eli hänellä on myös uusi työnkuva. Anne on kouluttautunut työn ohella Solmu-neuvojaksi ja aloittaa syksyllä tunnekeskeisen pariterapian peruskurssin. Uudessa tehtävässä on auennut ihan uusi näkymä.

- Työjärjestely ja uusi työnkuva ovat olleet ihan parasta. Työaikani on nyt 20 tuntia viikossa ja jaksan tehdä sen 100 lasissa. Aiemmin olin odottanut vuosikausia, koska pääsen eläkkeelle ja nyt mietin, että maltanko jäädä eläkkeelle, Anne iloitsee.

- Omat voimavarani ovat kasvaneet ja minulla on ihan uusi elämä. Tästä on auennut positiivinen kehä. Myös yksityiselämään eli vaimon, äidin, tyttären, ystävän ja mumman rooliin on jäänyt nyt hyvin voimavaroja. Jaksan huolehtia itsestäni myös entistä paremmin.

- Jos voimat pysyvät ja työ on mielekästä, en välttämättä heti jää vanhuuseläkkeelle, kun sen aika tulee. Todennäköisesti kuitenkin mietin ja laskeskelen asiaa tarkemmin sitten, kun se tulee ajankohtaiseksi. Mieheni on minua pari vuotta vanhempi, joten sekin voi vaikuttaa päätökseeni.

Omat mahdollisuudet työn keventämiseen kannattaa selvittää

- Monesti ihmiset luulevat, että on todella vaikeaa ja hankalaa saada kevennystä työhön. Itsekin ajattelin ennen näin. Rohkaisen kaikkia, joilla on työssä jaksamisessa suuria ongelmia, selvittämään omat mahdollisuutensa ja punnitsemaan eri ratkaisuja. Ei kannata sinnitellä, vaan etsiä eri mahdollisuuksia, Anne kannustaa.

Anne arvioi myös, että työnantajatkin haluavat useimmiten tukea työntekijöidensä työssä jaksamista. Työnantajallekin on varmasti parempi, että työntekijä on puolella työajalla hyvissä voimissa tekemässä töitä, kuin että työntekijä on kokoaikaisesti työssä, mutta jatkuvasti sairaslomalla.

- Haluaisin oikein kiittää työterveyshuoltoa ja omaa työterveyslääkäriäni, joka osasi ohjata minua oikealla tavalla eteenpäin. Kiitän myös työnantajaani, että hän antoi minulle mahdollisuuden muokata työtäni, Anne summaa.