Työkyvyttömyyseläke ja kuntoutustuki
Työkyvyttömyyseläkettä voit saada, jos työkykysi on heikentynyt sairauden, vian tai vamman vuoksi vähintään vuoden ajan, etkä ole vielä vanhuuseläkeiässä. Työkyvyttömyyseläkettä kutsutaan puhekielessä myös sanoilla sairauseläke ja sairaseläke.
Työkyvyttömyyseläke voidaan myöntää joko toistaiseksi jatkuvana tai määräaikaisena. Määräaikaisesta työkyvyttömyyseläkkeestä käytetään nimeä kuntoutustuki. Kuntoutustuki myönnetään, jos arvioidaan, että työkykysi voidaan palauttaa hoidon tai kuntoutuksen avulla.
Työkyvyttömyyseläke selkokielellä
Työkyvyttömyyseläkkeen ja kuntoutustuen määrä
Voit katsoa etukäteen arvion työkyvyttömyyseläkkeesi määrästä Omat eläketietosi -palvelun laskurien avulla.
Työkyvyttömyyseläkkeen määrä muodostuu työkyvyttömyyden alkamiseen mennessä kertyneestä eläkkeestä sekä ns. tulevan ajan eläkkeestä. Tuleva aika tarkoittaa aikaa työkyvyttömyyden alkamisvuoden alusta sen kalenterikuukauden loppuun, jona työntekijä täyttää vanhuuseläkeiän.
Tulevan ajan eläke lasketaan tulevan ajan ansion ja tulevan ajan keston perusteella. Tulevan ajan eläke lasketaan työkyvyn heikentymistä edeltävien viiden vuoden ansioista. Ansioihin luetaan rekisteristä saatavat työansiot ja sosiaalietuuksista karttuvat etuusansiot.
Työeläkkeen lisäksi voit saada kansaneläkettä, jos työeläkkeesi määrä jää pieneksi. Voit hakea kansaneläkettä samalla hakemuksella, jolla haet työkyvyttömyyseläkettä Kevasta. Keva välittää hakemuksesi sähköisesti Kelaan, ja Kela antaa sinulle päätöksen kansaneläkkeestä.
- Lisätietoja kansaneläkkeestä saat Kelan verkkosivuilta: Kun olet jäämässä eläkkeelle (Kela.fi)
Lue eläkkeestä tiivistetysti esitteestä
Työkyvyttömyyseläke ja kuntoutustuki -esite.pdf (47 kb)
Hae työkyvyttömyyseläkettä ja kuntoutustukea näin
1. Sairauspäiväraha Kelasta
Sairauslomalle jääminen ja sairauspäiväraha edeltävät pääsääntöisesti työkyvyttömyyseläkettä ja kuntoutustukea. Sairauspäivärahaa haetaan Kelasta. Sitä maksetaan enintään 300 arkipäivältä eli noin vuoden ajan.
- Lue lisää sairauspäivärahasta Kelan sivuilta: Sairauspäiväraha (Kela.fi)
Kun olet saanut sairauspäivärahaa Kelasta 150 arkipäivää, Kela lähettää sinulle kirjeen, jossa kerrotaan kuntoutusvaihtoehdoista ja työkyvyttömyyseläkkeen hakemisesta.
Jos olet saanut sairausajalta palkkaa, työnantajallasi on oikeus hakea sairauspäivärahoja Kelasta sairausajan palkkaasi vastaavalta osalta.
2. Hae eläkettä
Hae eläkettä kolme kuukautta ennen kuin sairauspäivärahasi Kelalta loppuu. Työkyvyttömyyseläkehakemus kannattaa lähettää aina työeläkelaitokseen. Jos haet myös kansaneläkettä ja sitä jää maksettavaksi, toimittaa Keva hakemuksesi myös Kelaan.
Helpoiten haet eläkettä Omat eläketietosi -palvelussa kohdassa Tee hakemus > Eläkehakemukset > Työkyvyttömyys-/osatyökyvyttömyyseläkehakemus. Palvelu opastaa sinua kohta kohdalta eteenpäin.
Hakemuksessa tarvittavat liitteet
- Liitä hakemukseesi ajankohtainen lääkärin B-lausunto, ilman sitä hakemustasi ei voida käsitellä.
- Voit liittää hakemukseen myös muita selvityksiä terveydentilastasi sekä mahdolliset työterveysneuvottelumuistiot.
- Pyydä lisäksi työnantajaasi täyttämään ”Työnantajan lausunto työssä selviytymisestä (TAK-lomake)”. Lomake ja sen täyttöohje löytyy sivulta:
Kun työntekijäsi hakee eläkettä tai ammatillista kuntoutusta.
Liitteiden muuttaminen sähköiseen muotoon
- Omat eläketietosi -palveluun vietävä liite voi olla joko skannattu tai valokuva
- Liitteen muoto voi olla pdf, jpg, jpeg tai png
Hyviä vinkkejä liitteiden tekemiseen Ylen Digitreenit-sivuilta:
Yle.fi: Asiakirjat sähköisiksi, näillä vinkeillä toimitat vaaditut liitteet
Yle.fi: Skannaa tärkeät paperit talteen kännykällä
Jos et voi tehdä sähköistä hakemusta
Voit hakea eläkettä myös kirjallisesti, siihen tarvittavat lomakkeet ovat alla. Postita hakemus ja edellä mainitut liitteet osoitteeseen Keva, 00087 KEVA.
- Työkyvyttömyyseläkkeen hakemuslomake, pdf (Kela.fi)
- Työnantajan lausunto työssä selviytymisestä (pdf)
- Tietoa eläkkeenhakijalle -ohje (ETK/Kela 7007o), pdf (Kela.fi)
- U-liite eli Asuminen ja työnteko ulkomailla, pdf (Kela.fi (jos olet työskennellyt ulkomailla ja haet eläkettä kirjallisesti, täytä myös tämä U-liite)
Katso myös
- Yleiset eläkkeenhakuohjeet: Eläkkeen hakeminen
- Mitä sinun tulee tehdä, kun saat eläkepäätöksen: Eläkepäätöksen saatuasi
3. Toimeentulo eläkehakemuksen käsittelyn aikana
Jos sairausajan palkanmaksu on päättynyt ja oikeutesi Kelan maksamaan sairauspäivärahaan on päättymässä, eikä työkyvyttömyyseläkehakemustasi ole ehditty vielä käsitellä, voit ottaa yhteyttä työ- ja elinkeinotoimistoon työttömyyspäivärahan hakemiseksi.
4. Saat päätöksen Kevasta
Ilmoitamme sinulle päätöksestä
- Sähköpostilla tai tekstiviestillä Kevasta, jos olet tilannut paperittoman palvelun Kevan Omat eläketietosi -palvelussa. Itse asiakirjan voit lukea Omat eläketietosi -palvelussa eli Keva ei lähetä päätöstä sinulle liitteenä tai linkkinä.
TAI - Suomi.fi-palvelun kautta, jos olet ottanut sähköiset viestit käyttöön Suomi.fi-palvelussa, mutta et ole tilannut paperitonta palvelua Omat eläketietosi -palvelussa. Itse päätöksen voit lukea Kevan Omat eläketietosi -palvelussa eli Suomi.fi ei lähetä sinulle liitteitä tai linkkejä.
TAI - Paperipostilla, jos et ole tilannut paperitonta palvelua Kevasta tai sähköisiä ilmoituksia Suomi.fi:stä. Asiakirja tulee sinulle postissa kotiin ja voit lukea sen myös Omat eläketietosi -palvelussa.
Lisätietoja eri etuuksista
Lue lisää etuuksien ja korvauksien hakemisesta työeläkelaitoksista ja muilta tahoilta, jos sairaus tai myy terveysongelma heikentää työkykyäsi.
Työkyvyttömyyseläkehakemuksen käsittely Kevassa
Miten työkyvyttömyyttä arvioidaan?
Työkykyäsi arvioidaan Kevassa lääkärisi antaman lausunnon sekä mahdollisten muiden terveydentilaselvitysten avulla.
Arvioinnissa huomioidaan
- työtehtäviesi vaatimukset
- työssä suoriutumisesi sekä
- mahdollisuutesi toipua työkykyiseksi hoidon ja kuntoutuksen avulla.
Työkyvyttömyyseläkehakemusta tutkittaessa Kevassa selvitetään edellytyksesi ammatilliseen kuntoutukseen, joka on aina ensisijainen vaihtoehto työkyvyttömyyseläkkeeseen nähden.
- Lue lisää: Ammatillinen kuntoutus
Päätöksen työkyvyttömyyseläkkeen myöntämisestä tekee ratkaisuasiantuntija yhdessä asiantuntijalääkärin kanssa. Tarvittaessa päätöksentekoon osallistuu myös muita Kevan asiantuntijoita, esimerkiksi kuntoutusasiantuntija tai juristi. Arviomme työkyvystäsi saattaa poiketa hoitavan lääkärin arviosta.
Lausunnot näkyvissä Omat eläketietosi -palvelussa
Kaikki sinua koskevat lääketieteelliset lausunnot näkyvät Omat eläketietosi –palvelussa Omat asiakirjat –välilehden alla.
Hakemuksen käsittelyajat
Toteutuneet käsittelyajat keskimäärin 1.1. - 31.12.2023 | päivää |
Ensimmäinen hakemus: täysi työkyvyttömyyseläke tai kuntoutustuki | 47 |
Ensimmäinen hakemus: osatyökyvyttömyyseläke tai osakuntoutustuki | 27 |
Jatkohakemus: kaikki | 12 |
Yllä kerrotut käsittelyajat ovat keskimääräisiä, hakemuksesi käsittely voi kestää pidempäänkin seuraavista syistä:
- Jos työkyvyttömyyseläkehakemuksesi käsitellään sekä työeläkelaitoksessa (Keva) että Kelassa, neuvotellaan ratkaisusta ennakkoilmoitus- ja neuvottelumenettelyin, joka pidentää hakemuksen käsittelyaikaa muutamalla viikolla.
- Jos Keva soveltaa ammatillista työkyvyttömyysmääritelmää ja yksityisten alojen ansiot ovat olleet vähintään 20 571,68 euroa (v. 2024 tasossa) eläketapahtumapäivää edeltäneinä kahtena kalenterivuotena, Keva pyytää arvion eläkkeenhakijan työkyvyttömyydestä myös yksityiseltä eläkelaitokselta.
- Jos Keva pyytää hakemuksen ratkaisemista varten lisäselvityksiä eri tahoilta, kuten sairauskertomuksia tai työnantajan lausuntoa.
Työkyvyttömyyseläkkeen prosessi tutuksi
Työkyvyttömyyseläkkeen hakemiseen kytkeytyy monta asiaa eläkkeen hakijan, työnantajan, työterveyshuollon ja eläkelaitoksen näkökulmasta. Tätä prosessia kuvataan kolmella videolla, joilla Helsingin kaupungin ja Kevan asiantuntijat keskustelevat kuvitteellisen Leena Lähihoitajan tapauksesta, kun häntä uhkaa työkyvyttömyys polven nivelrikon vuoksi. Leenan tapausta käydään läpi kolmesta eri näkökulmasta: ensimmäisessä videossa työterveyshuollon ja henkilöstöhallinnon, toisessa videossa hoitavan lääkärin ja Kevan asiantuntijalääkärin sekä kolmannessa videossa Kevan ratkaisuasiantuntijan näkökulmasta.
Myönteinen eläkepäätös ja mitä tehdä sen jälkeen
Saat päätöksen Kevasta, kun työkyvyttömyyseläkehakemuksesi on käsitelty.
Tieto myönteisestä eläkepäätöksestä lähetetään myös työnantajallesi.
Työkyvyttömyyseläke tai kuntoutustuki alkaa Kelan maksaman sairauspäivärahan ensisijaisuusajan jälkeen. Jos sinulle ei ole maksettu sairauspäivärahaa, eläke alkaa työkyvyttömyyden alkamisesta seuraavan kuukauden alusta.
Eläkkeen maksaminen takautuvalta ajalta
Jos työkyvyttömyyseläke tai kuntoutustuki alkaa takautuvasti ja sinulle on jo maksettu samalta ajalta sairausajan palkkaa, Kelan etuuksia tai työttömyyspäivärahaa, Keva vähentää ne sinulle maksettavasta eläkkeestä. Keva selvittää eläkkeestä tehtävät vähennykset etuuksia maksaneiden kanssa. Työkyvyttömyyseläke tai kuntoutustuki maksetaan sen jälkeen, kun Keva on saanut pyytämänsä selvitykset maksetuista palkoista ja etuuksista. Sinun ei itse tarvitse toimittaa näitä selvityksiä Kevaan.
Esimerkki takautuvasti maksettavasta kuntoutustuesta
Kevan maksama kuntoutustuki alkaa Kelan maksaman sairauspäivärahan ensisijaisuusajan päättymisen jälkeen. Jos työnantajasi on jo maksanut sinulle palkkaa kuntoutustuen ajalta, Keva lähettää kuntoutustukipäätöksen antamisen yhteydessä työnantajallesi tiedustelun maksetuista palkoista. Jos työnantajasi ilmoittaa, että se on maksanut sinulle sairausajan palkkaa, Keva maksaa kuntoutustuen työnantajalle enintään samalta ajalta maksetun palkan määräisenä. Tämän jälkeen Keva maksaa kuntoutustuen sinulle itsellesi.
Saat työeläkekortin
Saat työeläkekortin, jos siirryt työkyvyttyömyyseläkkeelle. Kortti lähetetään sinulle erikseen eläkepäätöksen antamisen jälkeen.
Hae uusi verokortti
Kun olet saanut Kevasta eläkepäätöksen, hae verottajalta uusi verokortti mahdollisimman pian eläketuloa varten. Ilman eläkeverokorttia eläkkeen ennakonpidätys on 40 %.
Etkö saanut hakemaasi eläkettä?
Jos työkyvyttömyyseläkkeen myöntämisen edellytykset eivät täyty, joudumme hylkäämään hakemuksen.
Joskus joudumme hylkäämään hakemuksen osittain. Tämä tarkoittaa sitä, että jos olet hakenut pysyvää työkyvyttömyyseläkettä, myönnämmekin määräaikaisen kuntoutustuen tai annamme ennakkopäätöksen oikeudesta osatyökyvyttömyyseläkkeeseen täyden työkyvyttömyyseläkkeen sijaan.
Tarkat perustelut hakemuksesi hylkäyksen syistä löytyvät aina eläkepäätökseltäsi.
Yleisimpiä hakemuksen hylkäämiseen johtavia syitä
Yleisin työkyvyttömyyseläkehakemuksen hylkäämisen syy on se, että asiantuntijamme ovat arvioineet, että työkykysi ei ole heikentynyt riittävästi sairauden, vian tai vamman johdosta työeläkelakien tarkoittamalla tavalla.
Hakemus hylätään myös silloin, jos hakemus ja lääkärinlausunto perustuvat pelkästään oireiden kuvaamiseen ja sairautta ei voida todentaa objektiivisin lääketieteellisin löydöksin. Eläkettä ei voida myöskään myöntää, jos arvioimme työkyvyttömyytesi kestävän yhdenjaksoisesti alle vuoden.
Lainsäädäntö perusteena
Työkyvyn arviointi ja työkyvyttömyyseläkkeen ratkaisu perustuvat työeläkelainsäädäntöön sekä yhdenmukaiseen ja vakiintuneeseen ratkaisukäytäntöön. Eläkelaitosten ratkaisukäytäntö muodostuu tuhansien vuosittain käsiteltyjen hakemusten sekä muutoksenhakuelinten ratkaisukäytäntöjen perusteella.
Työkyvyn arviointi tehdään Kevaan toimitettujen lääkärin B-lausuntojen, muiden lääketieteellisten asiakirjojen sekä mahdollisten muiden selvitysten perusteella.
Arvioinnin tekevät yhteistyönä asiantuntijalääkäri ja työkyvyn arvioinnin asiantuntija sekä mahdollisesti muut asiantuntijat, kuten esimerkiksi juristi.
Arvioimme jäljellä olevaa työkykyä
Lähtökohtana työkyvyn arvioinnissa on, miten paljon työkykyä hakijalla on vielä jäljellä. Työkyvyn arviointi ja eläkeratkaisu perustuvat kokonaisarvioon, jossa otetaan huomioon lääketieteelliset löydökset, sairaushistoria ja toimintakyky. Lisäksi arvioon vaikuttavat muun muassa hakijan ikä, koulutus, työuran pituus, minkälaisissa työtehtävissä hakija on työurallaan toiminut ja asuinpaikka.
Hoitava lääkäri arvioi ensisijaisesti henkilön sairautta ja sen hoitoa. Eläkelaitokset, kuten Keva, taas arvioivat, onko hakijan työkyky heikentynyt sairauden vuoksi niin paljon, että hänelle voitaisiin myöntää työkyvyttömyyseläke. Näkökulmat ovat siis erilaiset, jonka vuoksi Kevan arvio voi poiketa hoitavan lääkärin arviosta.
Toimeentulo, jos hakemuksesi hylätään?
Silloin kun työkyvyttömyyseläkehakemus joudutaan hylkäämään, eläkkeenhakijan ensimmäinen huoli liittyy usein toimeentuloon.
Jos sairauspäivärahakautesi on lopuillaan tai on jo päättynyt, eikä tiedossasi ole sinulle soveltuvaa työtä, ilmoittaudu työ- ja elinkeinotoimistoon (TE-toimistoon). Tämän jälkeen voit hakea työttömyysetuutta Kelasta tai työttömyyskassasta. Huomaathan, että työttömyysetuutta ei voi hakea takautuvasti. Työttömyyspäivärahaa voidaan myöntää myös soviteltuna, jos sinulle on myönnetty osatyökyvyttömyyseläke, mutta et jatka työntekoa.
Jos työ- tai palvelussuhteesi ei enää ole voimassa, käänny työ- ja elinkeinotoimiston puoleen.
Saitko ennakkopäätöksen oikeudesta ammatilliseen kuntoutukseen?
Työkyvyttömyyseläkehakemuksen käsittelyn yhteydessä olemme myös arvioineet oikeutesi Kevan ammatilliseen kuntoutukseen.
Jos sinulla on oikeus ammatilliseen kuntoutukseen, saat siitä Kevasta ennakkopäätöksen. Tällöin sinun kannattaa selvittää miten ammatillinen kuntoutus voisi auttaa sinua löytämään työn, joka sopii terveydellesi entistä paremmin.
Ota yhteyttä työnantajaasi ja keskustelkaa yhdessä, miten työhön paluutasi voitaisiin suunnitella ja edistää. Työterveysneuvottelussa yhteistyössä työterveyshuollon ja henkilöstöhallinnon kanssa voitte miettiä myös, sopisiko jokin muu ammatti tai työtehtävä sinulle entistä työtä paremmin.
Voit myös saada apua ammatillisen kuntoutuksen suunnitteluun kuntoutusohjaajalta.
- Lue tarkemmin sivulta: Ammatillinen kuntoutus
Ohjauspalvelu
Joillekin hylkäävän päätöksen saaneille voimme tarjota ohjauspalvelua. Palvelun tarkoituksena on auttaa hahmottamaan oma ajankohtainen tilanne sekä samalla antaa tukea eri vaihtoehtojen kartoittamiseen jatkon suhteen.
Muutoksenhaku eläkepäätökseen
Jos olet tyytymätön Kevan antamaan päätökseen, voit hakea siihen muutosta valittamalla. Päätöksen liitteenä on valitusosoitus, jossa on tarkat ohjeet valituksen tekemisestä.
- Lisätietoja muutoksenhausta: Muutoksenhaku Kevan antamaan päätökseen
Työskentely työkyvyttömyyseläkkeen tai kuntoutustuen aikana
Voit työskennellä työkyvyttömyyseläkkeellä tai kuntoutustuella ollessasi, kunhan ansiosi pysyvät sinulle laskettujen rajojen sisällä.
Henkilökohtainen ansaintarajasi työskentelyllesi ilmoitetaan eläkepäätökselläsi. Näet ajan tasalla olevan ansaintarajasi helposti Omat eläketietosi -palvelussa sivulla ”Ansaintaraja eläkkeen aikana”. Ansaintaraja ilmoitetaan aina bruttona.
Jos ansiorajasi ylittyvät, voit jättää eläkkeen lepäämään. Eläkkeen voi jättää lepäämään vähintään kolmeksi kuukaudeksi ja enintään kahdeksi vuodeksi. Ilmoituksen eläkkeen lepäämään jättämisestä teet helpoiten Omat eläketietosi -palvelussa kohdassa Eläkkeensaajan palvelut > Ilmoita muutoksista > Ilmoitus eläkkeen lepäämään jättämisestä.
Huomaathan, että työnteko voi vaikuttaa sosiaalietuuksiin, esim. asumistukeen. Lisätietoja Kelan sivuilta: Asumistuki (Kela.fi).
- Lue myös tarkemmat ohjeet sivulla: Työnteko eläkkeellä
Hae jatkoa kuntoutustuelle
Kuntoutustuen jatkohakemukseksi riittää B-lääkärinlausunto, joka kannattaa lähettää Kevaan vähintään kuukautta ennen kuntoutustuen päättymistä. Lääkärinlausunnon voit lähettää Omat eläketietosi -palvelun kautta.
Toimita liitteeksi myös mahdolliset uudet työterveysneuvottelumuistiot ja muut selvitykset terveydentilastasi.
Voit myös postittaa B-lausunnon tai hakemuksen liitteineen osoitteella: Keva, 00087 KEVA.
Takaisin työhön ammatillisen kuntoutuksen avulla
Ammatillinen kuntoutus voi auttaa sinua pysymään työelämässä terveydellisistä rajoitteista huolimatta. Vaikka sairautesi estäisi nykyisessä työssä jatkamisen, löytyy usein muita työtehtäviä, joihin työkykysi riittää.
Ammatillisen kuntoutuksen avulla voit
- löytää terveydentilallesi paremmin soveltuvia työtehtäviä tai
- helpottaa paluuta omaan työhön pitkän sairausloman jälkeen.
- Tutustu tarkemmin: Ammatillinen kuntoutus
Työkyvyttömyyseläkkeeltä vanhuuseläkkeelle
Kun saavutat vanhuuseläkeikäsi, työkyvyttömyyseläkkeesi muutetaan ilman hakemusta vanhuuseläkkeeksi. Tästä muutoksesta et saa erillistä päätöstä. Vanhuuseläkkeesi on työkyvyttömyyseläkkeen suuruinen.
Jos olet tehnyt töitä työkyvyttömyyseläkkeen aikana, on siitä kertynyt uutta eläkettä. Omat eläketietosi -palvelun ”Eläkkeen rinnalla tehdyn työn eläkelaskuri” näyttää, kuinka paljon eläkettä sinulle on kertynyt.
Eläkkeen rinnalla tehdyn eläkkeen voit saada aikaisintaan silloin, kun työkyvyttömyyseläkkeesi muuttuu vanhuuseläkkeeksi ja kun työsi on päättynyt.
Hae tämä eläke erikseen. Helpoiten haet eläkettä Omat eläketietosi -palvelussa vanhuuseläkehakemuksella. Palvelu opastaa sinua kohta kohdalta eteenpäin. Voit myös postittaa vanhuuseläkehakemuksen osoitteella: Keva, 00087 KEVA.