Kevan toimitusjohtaja Jaakko Kiander kertoo kuluneen vuoden sujuneen Kevan kannalta myönteisesti.
– Tämä vuosi on ollut Kevalle merkityksellinen, sillä olemme viettäneet 60-vuotisjuhlavuotta. Olemme juhlineet työn merkeissä. Vuoden varrelta jää monia mukavia muistoja kevalaisten järjestämistä tapahtumista ja ohjelmasta, Jaakko Kiander sanoo.
– Kevan toiminnan kannalta kulunut vuosi on sujunut hyvin. Asiakastyytyväisyytemme on pysynyt korkealla tasolla ja perustyömme laadukkaana. Kevan sijoitukset ovat tuottaneet hyvin ja tulos näyttää varsin myönteiseltä vuoden lopussa.
– Vuodenvaihteessa päättyy myös parivuotinen, EU-rahoitusta saanut Kestävää työelämää -hanke, josta on syntynyt uusia työvälineitä työkyvyn tukemiseen ja työkyvyttömyysriskin vähentämiseen. Hankkeen tuotokset ovat kaikkien julkisen alan työnantajien hyödynnettävissä, Kiander toteaa.
Lämpimät kiitokset kaikille asiakkaillemme, sidosryhmille ja kevalaisille menneestä vuodesta. Rauhallista joulunaikaa ja menestystä uudelle vuodelle!