Blogi 26.8.2021 Kaisa Hakkarainen

Mitä nuori työntekijä odottaa johtamiselta?

Palvelut Työelämä Työkyky
Palvelut Työelämä Työkyky

Moni esihenkilö pohtii mitä nuori työntekijä odottaa johtamiselta. Osa ehkä onnistuu vastaamaan nuoren työntekijän odotuksiin, osa valitettavasti ei. Parhaiten tähän vastaavat nuoret itse – esitimme siis kysymykset suoraan heille!

Kysyimme, mitä nuoret odottavat esihenkilöltään, mikä heitä työssä innostaa, mihin he kaipaavat apua ja tukea.

Nuoret vastasivat mielellään ja palautteissaan kertoivat myös arvostavansa sitä, että heiltä kysytään. He totesivat, että tuntuu mukavalta, kun saa näin vastaamalla itsekin jäsentää ajatuksiaan. Nuoret kokivat tärkeäksi, että heidän johtamiseensa kiinnitetään huomiota ja esihenkilöt pyrkivät kehittymään nuorten työntekijöiden kohtaamisessa.

Nuorten jaksaminen huolestuttaa

Nuorten työhyvinvoinnissa on tapahtunut huolestuttavaa heikentymistä, ja myös nuorten mielenterveyssyistä johtuva työkyvyttömyys on kasvanut. Huoli nuorten jaksamisesta on aiheellinen.

Samaan aikaan monella alalla kärsitään työvoimapulasta ja organisaatioiden viestinä on, että nuoria työntekijöitä on vaikea rekrytoida ja vaikea sitouttaa vaativiin julkisen alan töihin.

Nuorten johtamiseen tulisi siis panostaa ja siten vaikuttaa niin työntekijäkokemukseen kuin työhyvinvointiin. Ja pitää huolta myös siitä, että olemassa olevat työntekijät pysyvät työssä ja nuoret saadaan kiinnostumaan julkisen alan töistä.

Työuraansa aloittava nuori ei välttämättä itse tunnista, mihin hän tarvitsisi työssään tukea.

Nuorella työntekijällä saattaa olla paljon kysymyksiä, mutta jotta niitä osaisi ja uskaltaisi kysyä, täytyy kysymiselle ja ennen kaikkea kuuntelemiselle ja kuulluksi tulemiselle varata tilaa ja aikaa.

Esihenkilön ja koko työyhteisön tulisikin olla auttamassa ja tukemassa, jotta työuran voi aloittaa luottavaisin mielin.

Nuoret pitivät tärkeänä työn merkityksellisyyttä

Mitä nuoret sitten vastasivat, kun kysyimme heiltä heidän odotuksiaan johtamiselle ja työhyvinvoinnin ylläpitämiselle?

Nuoret pitivät tärkeänä työn merkityksellisyyttä. Työn merkitykselliseksi kokeminen auttaa työhön sitoutumisessa, työn hallinnassa ja työn kehittämisessä. Nuoret toivovat riittävän pitkään kestävää perehdytystä ja että perehdytyksessä työn tavoitteet ja merkitys tulevat selkeästi esiin.

Merkityksellisyys on myös tärkeää nuorten kokeman omaehtoisuuden tarpeen näkökulmasta. Nuoret haluavat, että heillä on vaikutusmahdollisuuksia ja että heidät kohdataan yksilöinä. Jotta nuoret voivat vaikuttaa työhönsä ja oppia uutta, he toivovat saavansa palautetta. Näiden lisäksi he toivovat tulevansa kuulluksi ja arvostetuksi omana itsenään.

Toiveet olivat siis lopulta sellaisia, joita voisi olettaa kenen tahansa työntekijän ikään katsomatta toivovan. Ja myös sellaisia, joihin ei lopulta ehkä ole niin vaikea edes vastata.

Perehdytyksestä hyötyy koko työyhteisö

Julkisen alan työtehtävistä on helppo löytää merkityksellisyyttä – se pitää vain muistaa ottaa esiin riittävän usein.

Perehdytystä on hyvä pohtia ja rakentaa koko työyhteisön kesken ja miettiä, miten kaikki voivat osallistua sen toteuttamiseen. Perehtyminen ja yhtä lailla perehdyttäminen kasvattavat koko työyhteisön osaamista ja parantaa yhteisöllisyyttä.

Vaikutusmahdollisuudet, palautteen saaminen ja kuulluksi tuleminen tulisivat olla itsestään selviä asioita jokaisella työpaikalla. Jos näin ei ole, on niiden äärelle hyvä pysähtyä niin esihenkilön kuin koko työyhteisönkin.

Sen lisäksi, että pyrit kehittämään itseäsi nuorten johtamisessa, keskustele nuoren työntekijäsi kanssa – kysy mitä hän odottaa sinulta esihenkilönä ja miten voit parhaalla mahdollisella tavalla tukea nuoren onnistumista ja kehittymistä työelämässä. 😊

Kirjottaja Kaisa Hakkarainen
Kaisa Hakkarainen Asiakaspäällikkö

#kevanblogi

Ajankohtaisia teemoja ja uusia näkökulmia eläkkeistä, johtamisesta ja työelämästä. Mitä tapahtuu kunta-alalla? Miten toimia työelämän myllerryksessä?

Uusimmat kirjoitukset

Lue lisää blogikirjoituksia