Miten mielenterveystyö on muuttunut sairaalahoidosta strategiseksi voimavaraksi

Huoli kasvavista mielenterveysongelmista on elänyt keskusteluissa jo joitakin vuosia. Sairauspäivärahakaudet ja eläkkeiden lukumäärät ovat lisääntyneet, lisäksi ongelmien aiheuttama kustannuskehitys yhteiskunnalle on ollut huimaa. Jotta mielenterveystyön kehityskulkua voisi ymmärtää, on tehtävä katsaus menneeseen.

Mielenterveyskysymyksiin liittyvä kulttuurinmuutos on vielä kesken, ja vanhat sairauskeskeiset toimintamallit ja asenteet nostavat helposti päätään niin työmaailmassa kuin terveydenhuollon puolellakin.

Vaikka mielenterveysongelmiin liittyvä stigma on vähentynyt, ihmiset joutuvat yhä kohtaamaan eriarvoisuuden ja huonommuuden tunnetta työyhteisöissä ja hoitojärjestelmissä.

Mielenterveys on nähty strategisena voimavarana vasta verrattain lyhyen aikaa. Merkittävin muutos, jolla on ollut vaikutusta mielenterveysongelmiin suhtautumisessa, tapahtui vasta 1990-luvun alussa, kun psykiatria tuli osaksi muuta erikoissairaanhoitoa.

Psykiatrisen hoidon historia oli pitkään sairaalahoidon historiaa

Ensimmäinen mielisairaala valmistui Helsingin Lapinlahteen 1841. Sitä ennen vaikeita psykiatrisia potilaita oli 1600- ja 1700-luvuilla siirretty Seilin saarelle yhdessä spitaalisten kanssa. Tuolloin saarelle sijoitetut sairaat elivät eristyksessä muusta maailmasta, eikä toivoa saarelta poistumisesta ollut sinne astumisen jälkeen.

1800-luvun lopulla valmistuivat Niuvanniemen ja Vanhan Vaasan valtion mielisairaalat. Sen jälkeen sairaaloita nousikin ympäri Suomea tiuhaan tahtiin. 1950-luvun lopulla sairaalaverkoston rakentamisen jälkeen Suomessa oli väestömäärään suhteutettuna enemmän psykiatrisia laitospaikkoja kuin missään muualla koko maailmassa.

Sairaaloiden toimintaa viitoitti näkemys, että mielisairaudesta ei voi parantua, ja että mielisairaat kykenevät vain avustaviin maataloustöihin.

Hoidot perustuivat lähinnä eristämiseen, seinään kahlehtimiseen, pitkiin pakollisiin kylpyihin, insuliini- sekä sähköshokkihoitoihin ja jopa lobotomiaan, jossa yhteyksiä eri aivoalueiden välillä katkaistiin kirurgisesti.

Ihmisoikeusajattelun näkökulma laajeni hyvinvointivaltiota luotaessa

Euroopan sosiaalisia oikeuksia käsittelevä peruskirja hyväksyttiin vuonna 1961. 1960-luvun yhteiskunnallinen liikehdintä vaikutti siihen, että laitoksiin kerätyt eri tavoin sairaat ja vammaiset kansalaiset alettiin nähdä ihmisoikeusajattelun näkökulmasta.

Yhteiskunnan rakenteet muuttuivat merkittävästi hyvinvointivaltiota luotaessa.

Työmarkkinoiden toimintaa organisoitiin uudella tavalla, ja samassa yhteydessä kehitettiin kaikkia koskeva eläkejärjestelmä.

Suhtautuminen psykiatrisiin potilaisiin muuttui sosiaalipsykiatrisen ajattelun leviämisen myötä. 50-luvulla kehitetyt psykoosilääkkeet muuttivat osaltaan suuresti potilaiden hoitoja.

Sotainvalidien työhuollon järjestäminen vauhditti invaliditeettikäsitteen käyttöönottoa.

Kuntoutuksen toivottiin palauttavan kaikki kansalaiset työvoiman piiriin, sillä maa kärsi työvoimapulasta. Kaikille vammaisille ei taattu oikeutta kuntoutukseen, vaan ainoastaan sodan vuoksi kunniakkaasti vammautuneille.

Kansalaisten ohella ryhdyttiin puhumaan toisenlaisista vammaisista – eri syistä vajaamielisistä ihmisistä, joiden vammaisuus ilmeni ruumiillisen vamman sijaan sosiaalisesti poikkeavana käytöksenä. Tähän ryhmään luettiin mielisairaat, epilepsiaa sairastavat ja vajaamieliset ihmiset.

Psykiatrian 1990-luvulla alkaneet uudistukset ovat jääneet pahasti puolitiehen

Vuonna 1952 voimaan tullut mielisairaslaki oli määrännyt psykiatrisen terveydenhuollon toimimaan erillään muusta terveydenhuollosta sekä sairaala- että avohoitona.

Ainoastaan lasten ja nuorten psykiatrista toimintaa toteutettiin jossain määrin osana perusterveydenhuoltoa tai sosiaalihallituksen alaisena toimintana.

Vuonna 1972 uudistettuun kansanterveyslakiin ei sisällytetty psyykkisten ongelmien hoitovastuuta, vaan se jäi edelleen erillisen mielisairaanhoitojärjestelmän varaan.

Vasta vuonna 1991 voimaan tullut erikoissairaanhoitolaki lakkautti mielisairaanhoitopiirit ja toi psykiatrian sairaanhoitopiirien toimintaan somaattisten erikoisalojen kumppaniksi.

Samaan aikaan mielisairaanhoitolakia uudistettiin avohoitopainotteisemmaksi, ja tämän seurauksena seuraavan 20 vuoden aikana 80 % psykiatrisista sairaalapaikoista lakkautettiin. Uudistus jäi valitettavasti 90-luvun laman jalkoihin, ja siihen liittyen iso osa avohoidon kehittämiseen suunnatuista resursseista ohjautui muualle.

Avohoitoa ei ole tämän jäljiltä saatu vieläkään toimivaksi. Psykiatrinen palvelujärjestelmä ontuu pahoin, ja pula osaavista työntekijöistä on jo ylittänyt kriittisen rajan.

Mielenterveys voimavarana on oivallettu strategiatasolla

Keskustelu mielenterveysongelmista ja toisaalta mielenterveyden merkityksestä käy nykyisin vilkkaana.

Mielenterveysongelmiin ja vakavampiin sairauksiinkin liittyvä stigma on eittämättä vähentynyt, mutta siitä huolimatta ihmiset joutuvat kohtaamaan eriarvoisuuden ja huonommuuden tunnetta työyhteisöissä ja hoitojärjestelmissä. Ongelmat nähdään edelleen pitkälti yksilön ongelmina, vaikka yhteisönäkökulman ymmärrys alkaakin herätä.

Mielenterveys voimavarana ja jopa yritysten kilpailuvalttina on oivallettu strategiatasolla.

Kansallinen Mielenterveysstrategia ja Mielenterveyden manifesti työelämään ovat uusia dokumentteja, jotka viitoittavat ajattelua vahvasti toisia arvostavan ja hyväksyvän käyttäytymisen, erilaisuuden ymmärtämisen, kehitystä tukevan vuorovaikutuksen ja varhaisen välittämisen äärelle.

Siitä huolimatta keinot viedä tämä strategia käytäntöön ovat usein puutteellisia. Mielenterveyskysymyksiin liittyvä kulttuurinmuutos on vielä kesken, ja vanhat sairauskeskeiset toimintamallit ja asenteet nostavat helposti päätään niin työmaailmassa kuin terveydenhuollon puolellakin.

Mielenterveyteen panostava ajattelu on nuorta, ja samaan aikaan mielenterveyshäiriöiden stigma ei ole niin himmeä kuin ehkä toivoisimme.

Muutokselle täytyy antaa aikaa, toisaalta ymmärryksen lisääntyminen kentän moninaisuudesta lisää jokaisen omaa mahdollisuutta vaikuttaa arvoihin ja asenteisiin.

Yritys- ja organisaatiomaailmassa muutos lähtee aina johdosta ja esimiestyöstä. Minkälaista käytöstä ja toimintakulttuuria arvostetaan ja palkitaan, minkälaista esimerkkiä johto itse näyttää?

Kulttuurinmuutos seuraa toiminnan muutosta, ei papereihin kirjoitettua strategiaa.

Hyvä mielenterveys on menestystekijä

Keva haluaa olla yritysten ja organisaatioiden tukena tässä kulttuurinmuutoksessa, missä toimintaa suunnataan lisääntyvästi häiriöiden korjaamisesta kohti vaikuttavia, mielenterveyttä tukevia ja vahvistavia palveluita. Hyödynnämme jo olemassa olevia ja luomme yhdessä uusia toimintamalleja ja työkaluja muutoksen tueksi.

Me kaikki ansaitsemme työyhteisön, missä kenenkään ei tarvitse pärjätä yksin, missä arvostetaan kohtuutta ja toinen toistamme sekä käyttäydytään hyvin.

Näemme hyvän mielenterveyden menestystekijänä, jota kannattaa vaalia.

Työ voi osaltaan tukea mielenterveyttä ja ennaltaehkäistä ongelmia, toisaalta se voi mahdollistaa toipumista. Pidetään siis avaimet mielenterveyden kehittämiseen vahvasti työpaikkojen omissa käsissä.

Lähdeaineisto

Helsingin yliopisto
Suomalainen mielenterveyspolitiikka: Julkisen vallan ohjaus mielenterveyden häiriöön sairastuneiden  ihmisoikeuksien turvaamiseksi (Helda.helsinki.fi)
Karoliina Ahonen
Akateeminen väitöskirja 2020