Edunvalvonta ja asioiden hoito toisen henkilön puolesta

Ainoastaan valtuutettu tai edunvalvojaksi määrätty henkilö voi

  • saada eläkettä koskevia tietoja
  • muuttaa eläkkeensaajan tiliyhteystietoja.

Keva ei luovuta näitä tietoja muille kuin edunvalvojalle, edunvalvontavaltuutetulle tai henkilön valtakirjalla valtuuttamalle henkilölle, vaikka kyseessä olisi lähiomainen.

Edunvalvonta

Jos henkilö ei pysty hoitamaan eläkettään tai etuuttaan koskevia asioita esimerkiksi sairauden tai muun syyn vuoksi, hänelle voidaan määrätä edunvalvoja. Henkilö voi myös nimetä itselleen edunvalvontavaltuutetun. Digi- ja väestötietovirasto neuvoo ja ohjaa kaikissa edunvalvontaan liittyvissä asioissa.

Keva saa tiedon edunvalvonnan määräämisestä suoraan Digi- ja väestötietovirastosta. Sen jälkeen edunvalvoja voi alkaa hoitaa henkilön asioita.

Omat eläketietosi -palvelussa ei toistaiseksi ole mahdollista asioida päämiehen puolesta. Katso sivun lopusta kohdasta Yhteystiedot, miten edunvalvoja voi olla yhteydessä Kevaan.

Asioiden hoito toisen henkilön puolesta

Henkilö voi myös valtuuttaa jonkun muun hoitamaan eläke- ja etuusasioitaan tai muuttamaan tilinumeroaan.

Valtakirja on tarpeen vain henkilölle, joka hoitaa asioita toisen puolesta eikä ole virallinen edunvalvoja eikä Digi- ja väestötietoviraston hyväksymän edunvalvontavaltakirjan omistaja.

Valtakirja-lomakkeella voi valtuuttaa toisen hoitamaan puhelimitse tai kirjallisesti eläke- tai etuusasioita Kevassa.

Valtakirja tilinumeron muuttamiseksi -lomakkeella voi valtuuttaa toisen henkilön ilmoittamaan Kevaan eläkkeen tai etuuden maksutilistä ja sen muutoksista.

Voit lähettää allekirjoitetun valtakirjan Kevaan postitse osoitteeseen Keva, 00087 KEVA tai Omat eläketietosi -palvelussa.

Omat eläketietosi -palvelun käyttäminen vaatii kirjautumisen. Palvelussa voi lähettää valtakirjan tiedostona tai valokuvana. Mikäli valtuuttaja itse lähettää valtakirjan vahvasti tunnistautuneena Omat eläketietosi -palvelussa, valtakirjaa ei tarvitse erikseen allekirjoittaa.

Voit koska tahansa peruuttaa antamasi valtakirjan ilmoittamalla siitä kirjallisesti Kevaan joko postitse tai Omat eläketietosi -palvelun kautta.

Alaikäisen eläkeasioiden hoitaminen

Alle 18-vuotiaan henkilön puhevaltaa käyttää hänen huoltajansa. Alaikäinen ei voi itse esimerkiksi muuttaa tiliä, jolle eläke maksetaan, vaan muutoksen tulee olla huoltajan hyväksymä ja allekirjoittama.

Eläkkeensaajan kuoltua

Kun eläkkeensaaja kuolee, Keva saa siitä tiedon suoraan Digi- ja väestötietoviraston kautta. Eläkettä maksetaan kuolinkuukauden loppuun saakka.

Perhe-eläke voi turvata lesken ja lapsen toimeentuloa.

Lisätietoa: Eläkkeensaajan kuoltua

Yhteystiedot

Edunvalvoja tai valtuutettu voi olla Kevaan yhteydessä

Omat eläketietosi -palvelussa ei toistaiseksi ole mahdollista asioida päämiehen puolesta.