Seija ei malta jäädä vielä vanhuuseläkkeelle

Eläkkeet Asiakkaat kertovat
Eläkkeet Asiakkaat kertovat

Seija Siirtola on työskennellyt Seinäjoen kaupungilla jo 47 vuotta. Työt laitoshuoltajana innostavat edelleen niin paljon, että hän jatkaa työskentelyä, vaikka olisi voinut jäädä vanhuuseläkkeelle vuosi sitten. Osittaista varhennettua vanhuuseläkettä Seija on nostanut 61-vuotiaasta lähtien.

Seijan työura alkoi jo kouluaikoina. Hän aloitti 15-vuotiaana rautatieaseman kupeessa sijaitsevien taksikoppien siivoamisen. Seija muistaa vielä tuolloisen palkkansakin, joka oli 180 markkaa kuukaudessa.

- Kävin kansakoulun ja oppikoulun. Kun olin 18-vuotias, ajattelin pitää välivuoden. Isäni, joka oli Seinäjoen kaupungilla pääluottamusmiehenä, hommasi minut ylösottajaksi. Siinä työssä kirjasin rakennustyömaalle tulevia kuormia, Seija kertoo.

- Menin siitä melko pian naimisiin ja sain ensimmäisen lapseni 19-vuotiaana vuonna 1977. Toinen lapseni syntyi 1979. Koulunkäynti jäi sitten siihen, mutta ei se ole minua jälkikäteen mitenkään harmittanut.

Kun Seija vuoden 1980 syksyllä palasin töihin äitiyslomalta, hän meni lomittamaan siivoojana työskennellyttä äitiään.

- Sille tielle sitten jäin, Seija toteaa naurahtaen.

Seija pitää laitoshuoltajan työssään erityisesti sen vapaudesta ja vaihtelevuudesta

Seija on toiminut aina ns. kiertävänä siivoajana, hän siivoaa päivän aikaan itsenäisesti eri kohteita. Seijan työ on melko ainutlaatuinen, sillä muita kiertäviä laitoshuoltajia kaupungilla on vain yksi.

- Kun aloitin, siivosin paljon työmaaparakeita. Silloin niissä oli puulattiat, lovisia olivat ja lastut vaan lentelivät siivotessa. Parakkeihin ei silloin tullut edes vettä, vaan vein autolla vedetkin kohteisiin. Työvälineet ja olosuhteet ovat sen jälkeen kyllä kehittyneet, Seija nauraa.

- Nykyään minulla on 5–6 kohdetta päivässä. Siivoan esim. vesilaitoksen, kotihoidon ja perhetukikeskuksen tiloja sekä työmaaparakkeja. Liikun niihin omalla autolla ja työni on hyvin itsenäistä ja vapaata.

Seija-Siirtola-auto-kuva.gif

Seija Siirtola kulkee siivouskohteesta toiseen omalla autollaan

- Työt alkavat jo kuudelta aamulla, sillä osasta kohteista minun on oltava pois ennen kuin työntekijät tulevat töihin. Kotiin pääsen jo kahden aikaan, joten siinä jää vielä hyvin aikaa omille asioille.

Seija pitää työssään erityisesti sen vapaudesta ja vaihtelevuudesta. Kukaan ei ole olan takana katsomassa, mitä tekee.

- Tämä työ sopii minulle erittäin hyvin. Mielenkiintoa työhön riittää vielä ja työ antaa sisältöä elämään. Kun olin kesälomalla monta viikkoa, niin kaipasin jo takaisin töihin - kaipaan selkeää päivärytmiä, joka tulee työn mukana, Seija kertoo.

- Ainoana pienenä haittapuolena on se, että minulla ei ole läheistä työyhteisöä. Toisaalta en ole sellaista kaivannutkaan, sillä tapaan kuitenkin paljon eri ihmisiä päivittäin, heidän kanssaan on mukava rupatella. Lähes kaikki kohteissa tuntevat minut etunimeltä.

Kun Seija aloitti työt, mitään koulutusta siihen ei ollut. Vuonna 2007 hän suoritti laitoshuoltajan ammattitutkinnon, jonka suorittaminen kesti puolitoista vuotta työn ohessa iltaisin.

- Nykyään, kun tulee uusia työntekijöitä, niin kaikilla on jo laitoshuoltajan tutkinto, Seija toteaa.

Seija otti osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen heti kun se oli mahdollista

Seija otti osittaisen vanhuuseläkkeen heti kun sen sai eli 61-vuotiaana. Hän otti 50 % eläkkeestä maksuun, mutta ei pienentänyt yhtään työmääräänsä. Tämä on Seijan mukaan melko yleistä hänen tuttavapiirissään.

- Ajattelin silloin, että otan eläkkeen heti, kun sen saan, niin ehdin nauttia edes jotain eläkkeestäni, jos vaikka jotain sattuisikin. Eläkkeestä kertyvää ”ylimääräistä” rahaa olen käyttänyt esimerkiksi auton hankkimiseen.

- Hain eläkettä sähköisesti Kevan Omat eläketietosi -palvelussa, siellä sitä oli selvä ja helppo hakea. Täytin hakemuksen ja tietoa eläkkeestä tuli minulle suunnilleen saman tien.

Vanhuuseläkkeelle ei ole vielä kiirettä

Seija olisi voinut jäädä kesäkuussa 2021 vanhuuseläkkeelle.

- Olen Kevan eläkelaskureilla laskeskellut eläkkeeni määrää säännöllisesti. Laskuri on todella hyvä, siitä näkee helposti, miten paljon eläkettä kertyy lisää, kun työssä jatkaa. Kyllähän sekin houkuttaa jatkamaan työssä, kun näkee, että eläkkeen määrä nousee.

- En osaa yhtään sanoa, koska jään vanhuuseläkkeelle. Minulta on usein kysytty, aionko olla 50 vuotta kaupungilla töissä. Olen siihen vastannut, että se ei ole minulle mikään tavoite, mutta voi olla, että olenkin. Jos kaikki menee hyvin ja jaksan, niin mikä ettei, Seija miettii.

- Yksi motivaattori työssä jatkamiseen on myös kolme vuotta vanha autoni, jota vielä maksan. En halua, että eläkkeelle jäädessäni siitä olisi enää velkaa. Muutenkin eläkettä suunnitellessa kannattaa tarkkaan laskea, miten rahat riittävät eläkkeellä ollessa.

Seija miettii, että kun terveys on hyvä ja jaksaa tehdä työtä ja ennen kaikkea pitää työstään, niin kannattaa jatkaa. Seijaa motivoi myös itse työ, se antaa sisältöä elämään.

- Olen myös miettinyt sitäkin puolta, että jäänkö tyhjän päälle, kun jään eläkkeelle. Joskus olen miettinyt, että pitäisikö jossain vaiheessa lyhentää työaikaa neljään päivään viikossa. Se voisi toimia pehmeänä laskuna eläkeaikaan, Seija pohtii.

Seija-Siirtola-siivous-kuva.gif

Seija Siirtolalle työ antaa sisältöä elämään

Isona minusta tulee eläkeläinen

- Olen aina sanonut, että en tiedä mitä minusta tulee isona. Mutta nyt tiedän, minusta tulee eläkeläinen, Seija nauraa.

Seija on jo miettinyt sitäkin, mitä aikoo tehdä, sitten kun joskus jää vanhuuseläkkeelle. Hän aikoo tutkia isänsä sukua, joka on lähtöisin Jalasjärveltä.

- Olen jo aloitellut sukututkimusta, mutta se rupesi viemään liikaa aikaa, sillä minulle käy helposti niin, että jos jostain innostun, en malta lopettaa. Eläkkeellä aloitan sukututkimuksen uudestaan. Äitini suku on jo tutkittu.

- En haaveile matkustamisesta tai muusta sellaisesta. Lenkkeilen ja pyöräilen vapaa-aikana. Ja harrastaisin taas mielelläni kantritanssia, jos tänne Seinäjoelle saataisiin ohjaaja vetämään ryhmää.

- Minulta on myös kysytty, olisinko valmis tekemään sitten eläkkeen aikana keikkatyötä. Olen jo sanonut, että kyllä se käy, kunhan pääsen tuttuihin kohteisiin ja itsenäisiin hommiin, Seija toteaa.