Palvelut Työelämä Työkyky
Kati Korhonen-Yrjänheikki:

Vuorovaikutuksen taikapölyä

Blogi 23.11.2020 Kati Korhonen-Yrjänheikki
Palvelut Työelämä Työkyky

Rikastavan vuorovaikutuksen merkitys toivon moottorina on noussut esiin viime aikoina niin työelämässä, perheessä, mediassa kuin somessa. Se, miten kuulemme toisen ihmisen puhuvan meille, vaikuttaa siihen, miten koemme itsemme ihmisenä.

Voimaannuttava keskustelu lisää hyvinvointia, tuloksellisuutta ja mahdollistaa oppimista. Parhaimmillaan keskustelu voi saada ajattelemaan uudella tavalla, laajentaa havaintokykyä ja lisätä toiveikkuutta.

Aikamoinen taikapöly.

Kuuntelijana, kumppanina ja kehittäjänä

Ilahduin tuoreen työnantajatutkimuksemme tuloksissa erityisesti siitä, että osa-alueet, joissa olemme kehittyneet asiakkaidemme mielestä kaikkein eniten, liittyvät vuorovaikutukseen.

Kuuntelemme enemmän, pidämme tiiviimmin yhteyttä ja haluamme toimia asiakkaamme kumppanina. Vuorovaikutuksen laatuloikka näkyy myös palvelukehityksessä: asiakkaidemme mielestä palvelumme vastaavat entistä paremmin heidän tarpeitaan.

Tutkimuksen mukaan noin 80 % työnantaja-asiakkaistamme kokee Kevan onnistuneen palvelemaan heitä hyvin tai erinomaisesti. Erityisesti kiitosta saa konkreettinen hyöty palveluistamme, asioinnin vaivattomuus ja selkeä strategiamme asiakkaidemme kumppanina toimimisessa.

Voimaa verkostodialogista

Korona ei ole hidastanut verkostopalvelujemme kehittämistä, enemmänkin päinvastoin.

Osallistuminen on asiakkaillemme helpompaa ympäri Suomea, kun tapahtumia järjestetään kasvavasti verkossa. Virtuaalitapahtuma mahtuu läheltäkin tulevilla helpommin kalenteriin. Olemme panostaneet voimakkaasti kehittyäksemme virtuaalifasilitointitaidoissa. Tarjoamme valtakunnallisia, alueellisia, toimialakohtaisia ja teemakohtaisia verkostoja. Järjestämme työpajoja, webinaareja ja verkkotreffejä.

Matkan varrella on käynyt joskus myös niin, että tekniikka on tuonut ongelmia tai toteutettu työskentelytapa ei ole vastannut odotuksia. Uuden oppimisen välttämätön edellytys on mokien hyväksyminen. Koska haluamme tehdä priimaa ja tuottaa isoa lisäarvoa asiakkaillemme, kokeilemme ja opimme yhdessä asiakkaidemme kanssa.

Tavoitteenamme on, että ensi vuoden aikana verkostoissamme oppii ja jakaa kokemuksiaan vähintään 40 % noin 2000:sta työnantaja-asiakkaastamme.

Välillisesti verkostopalvelujen vaikutus entistä paremmasta työkyvyn ja uudistumisen johtamisesta ulottuu vähintään 300 000:een julkisella alalla työskentelevään vakuutettuumme.

Vuorovaikutuksen laadun kehittäminen esillä työelämän kehittämishankkeissa

Julkaisimme muutama viikko sitten kilpaillun työelämän kehittämisrahan saajat tältä vuodelta. Rahoitusta sai 17 työnantaja-asiakastamme yhteensä 500 000 euroa monipuolisiin hankkeisiin, joilla vähennetään työkykyriskejä vaikuttavilla keinoilla.

Työkykyjohtamisen prosessien ja toimintamallien kehittäminen oli esillä rahoitettavissa hankkeissa aiempien vuosien tapaan. Hakemuksissa näkyi kasvavasti toimintatapana vuorovaikutteinen yhteiskehittäminen asiakkaiden ja työntekijöiden kanssa.

Panostamme rahoitettavien hankkeiden verkottamiseen projektien aikana ja hankkeissa aikaansaatujen tulosten levittämiseen. Ilahduttavaa on, että mukana on myös usean julkisen alan toimijan yhteishankkeita. Tavoitteemme on, että hankkeiden tuloksia pystytään hyödyntämään mahdollisimman laajasti julkisella alalla työkykyriskien vähentämisessä.

Tukea työhyvinvoinnin vuorovaikutteiseen kehittämiseen

Viemme vuorovaikutteisen kehittämisen ilosanomaa asiakkaillemme myös työkykyjohtamisen digitaalisessa oppimisympäristössämme. Samalla teemme asiakkaillemme mahdollisimman helpoksi työhyvinvointikyselyn tulosten hyödyntämisen.

Oppimisympäristössä on saatavilla kaikille työnantaja-asiakkaillemme selkeät sävelet video-ohjeistuksineen ja fasilitaattorin työoppaineen työhyvinvointikyselyn purkuun ja kehittämistoimien rakentamiseen. Kantavana periaatteena kehittämistyössä on vahvuus- ja voimavarakeskeisyys.

Tutkittua tietoa osaamisen kehittämisestä julkisella alalla

Suurin osa oppimisesta työelämässä tapahtuu vuorovaikutuksessa. Osaamisvajeet tuovat kasvavasti uudenlaisia työkykyriskejä. Toisaalta mahdollisuus oppia ja kehittyä työssä on merkittävä voimavara.

Olemme syksyn aikana tutkineet osaamisen kehittämistä julkisella alalla. Tutkimuksen tuloksissa nousee esiin, että jatkuva muutoksessa työskentely on yleisin osaamista ja oppimista haastava tekijä. Miten oppia ja työskennellä levollisena epävarmuudessa? Työssä vaaditaan entistä enemmän itsensä johtamisen taitoja, oma-aloitteisuutta ja vahvoja vuorovaikutustaitoja, sillä itseohjautuvuuden vaatimukset kasvavat.

Tuloksia osaamisen kehittämisen tutkimuksesta on luvassa 10.12. KevaTalk -virtuaalitapahtumassa. Samassa yhteydessä julkistetaan myös ennakkotietoja T-median toteuttamasta julkishallinnon Luottamus & Maine 2020 -tutkimuksesta.

Kirjottaja Kati Korhonen-Yrjänheikki
Kati Korhonen-Yrjänheikki Kirjoittaja toimi työnantaja-asiakkuus- ja työkykyjohtaja Kaikki kirjoitukset

#kevanblogi

Ajankohtaisia teemoja ja uusia näkökulmia eläkkeistä, johtamisesta ja työelämästä. Mitä tapahtuu kunta-alalla? Miten toimia työelämän myllerryksessä?

Kaikki kirjoitukset

Kirjoittajat

Lue lisää blogikirjoituksia